Tanska Århus, toukokuu 2022

Kovin pitkään emme kotona ehtineet olemaan, kun oli aika taasen lähteä toukokuun lopussa kohti Tanskaan. Tällä kertaa lähdin Miloun kanssa kahdestaan ja kyseessä oli todellinen pikamatka.

Lähtö oli perjantaina 27. päivä ja kotiin palasimme jo sunnuntai aamuna 29. toukokuuta. Koska kyseessä oli todella pikainen reissu, niin päätin matkustaa kevyesti ja mukaan otin ainoastaan repun ja Miloun lentolaukun. Tämä on minulle historiallista, koska en tunnetusti osaa matkustaa kevyesti vaan aina on oltava matkalaukullinen tavaraa mukana. Mutta jotenkin meinasin nyt pärjätä vain repullisella tavaraa.

Perjantai

Perjantai aamupäivällä suunnaksi tuttuun tapaan sunnaksi kohti Helsinki-Vantaa lentokenttää. Vaikka itse lennot Tanskaan ovat lyhyitä, niin melkein koko päivä meni matkustamiseen, koska meillä oli yli kolmen tunnin odotus Kööpenhaminan kentällä jatkolennolle Århusiin.

Yleensä en lennoilla voi pahoin tai ei pelota, mutta nyt kyllä lento Kööpenhaminasta Århusiin hieman jännitti ja mahan pohjasta otti muutaman kerran. Lento ei onneksi kestänyt kuin puolisen tuntia. Lensimme pienellä potkurikoneella ja oli aika kova tuuli. Joten kone heitteli sinne tänne. Mutta turvallisesti pääsimme perille. Kentällä odotti bussi, joka vei meidät keskustaan.

Kirjauduttuamme hotelliin, lähdimme Miloun kanssa kävelylle ja katselemaan miltä kaupunki näyttää. Heti hotellimme läheisyydessä oli kaunis puisto, jossa oli upea kukkaloisto, aikahan hujahti puistoa ihastellessa. Joten oli iltahommien aika ja sitten pehkuihin.

Lauantai

Aamiaisen jälkeen oli aika pakata reppu ja sanoa heippa hotelille. Ennakkoon tilattu taksi tuli ajallaan ja vei meidät näyttelypaikalle, joka oli noin vartin ajomatkan päässä. Miloun oli kehän kolmas koira ja meillä oli tuomarina tanskalainen Marie K. Due Petersen. Milou kipitteli erinomaisesti, mutta SA:ta ei tullut tällä kertaa. Pari tuntia pyörimme näyttelyalueella ja tapasimme oikein mukavia schipperke ihmisiä. Puolen päivän aikaan kyyti tuli hakemaan meitä ja suuntasimme Århusin lentokentälle.

Kentällä meillä oli hyvää aikaa tehdä kunnon lenkki ja syödä lounas rauhassa. Lento Kööpenhaminaan oli taas aikamoista heilumista ja olin ihan tyytyväinen, kun sain maata jalkojeni alle Kööpenhaminassa. Meidän hotelli oli sadan metrin päässä lentokentästä, jonne saavuimme alkuillasta.

Koska edessä oli aikainen herätys, niin iltapuuhien ja lenkin jälkeen oli jo aika painua pehkuihin.

Sunnuntai

Kello herätti 03.30 ja aamulenkin jälkeen ja pikaisen aamupalan jälkeen oli aika kirjautua ulos hotellista ja käpötellä lentokentälle. Paluulento sujui hyvin ja nopeasti ja kotona olimme jo yhdeksän aikaan aamulla.

Lopuksi

Todella pikainen reissu, jolla taisimme viettää enemmän aikaa lentokentällä ja koneessa kuin kohteessa. Hyvin pärjäsin myös pelkällä repulla, joten jos vielä näin pikaiselle reissulle lähden, niin eipä tarvitse matkalaukkua ottaa mukaan. Århus vaikutti kivalta kaupungilta, vaikka vähän jäi vähiin sen tutkiminen. Mutta mutta ehkä joskus palaamme uudestaan ja on paremmin aikaa. Suurin yllätys oli, kuinka kallista Tanskassa oli. Yleensä olen ajatellut, että Suomessa on kaikki niin kallista, mutta kyllä Tanska meni kirkkaasti ohi. Kahvikuppi saattoi hyvinkin maksaa 5 €, tavallinen kanahampurilaisateria Burger Kingissä oli 12 € ja kaupassa puolenlitran vesipullokin maksoi pari euroa. Mutta muutoin Tanska on kyllä kiva paikka. Sinne voi aina mennä uudestaan.

-Malena-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑