San Marino – vihdoin haaveista totta

Olen vuosia haaveillut matkasta San Marinoon ja nyt oli aika toteuttaa tämä haave.

Vajaa pari viikkoa Saksan matkamme jälkeen, oli aika jälleen suunnata torstaina 21.5. aamutuimaan Helsinki-Vantaan lentokentälle ja mukaan lähti tietenkin pieni schipperke reissukoira Milou.

Suunnaksi San Marino

Tällä kertaa lähtöselvityksessä ei virkailijaa kiinnostanut lainkaan, miten Milou mahtuu kassiin. Ainoa kommentti oli:

Onpas hän super suloinen ja komea koira.

Perinteiden mukaisesti Milou hoiti vielä ennen lentoa croissant-verottajan virkaa aamukahvin yhteydessä ja sitten olikin aika nousta koneeseen. Suora lento Bolognaan sujui mukavasti ja kentällä meitä odotti valmiiksi järjestetty kuljetus San Marinoon.

Reilun puolentoista tunnin ajon jälkeen puolen päivän aikaan olimme perillä.

Onneksi hotellihuone oli jo valmis, joten sain tavarat ja Miloun rattaat heti huoneeseen.

Ensitunnelmat San Marinosta

Sitten olikin tarkoitus vaan tehdä pieni jaloittelu, mutta San Marinon kauneus vei mennessään. Ei voi muuta sanoa kuin: “VAU VAU VAU!” San Marino on aivan käsittämättömän kaunis. Kaupunki sijaitseen vuoren huipulla ja näkymät avautuvat joka suuntaan.Toisella puolella näkyivät vuoret ja toisella puolella meri.

Koska olimme vuoren huipulla, tämä tarkoitti myös sitä, että kaupunki oli pelkkää kapeita serpentiini katuja, ylä- ja alamäkeä sekä portaita. Esimerkiksi kaupan piti olla 4 minuutin päässä, mutta sinne kesti puoli tuntia päästä.

Koska oli aika kuuma ja aikainen herätys alkoi hieman painamaan ja paikka oli täynnä turisteja, niin palasimme hotellille lepäämään kuumimmaksi ajaksi.

Alkuillasta tunnelma muuttui täysin.

Turistimassat olivat kadonneet ja kaupungista oli tullut rauhallinen. Silloin lähdimme tutustumaan San Marinon kuuluisiin torneihin. Kävelimme pitkin vanhaa kaupunkia, ihailimme maisemia ja nautimme siitä, ettei ollut kiire mihinkään.

Illalla ei tarvinnut kauaa houkutella unta.

Perjantain turistipäivä

Kylläpä oli ihanaa kun ei tarvinnut herätä herätyskelloon vaan sai nukkua niin pitkään kuin nukutti. Toki kun oli aikaisin mennyt nukkumaan, niin heräsimmekin aikaisin. Oli mukava tehdä aamulenkki, kun ei ollut vielä turistit saapuneet ja oli mukavan viileää.

San Marinoon ilmeisesti tehdään päiväretkiä ja kyllähän sitä yhdessä päivässä ehtiikin näkemään kaikki olennaiset nähtävyydet, koska kaupunki ei ole kovin iso. Koko San Marinossa on n. 35 000 asukasta.

Aamulenkin jälkeen oli huippua nauttia hotellin aamupala kaikessa rauhassa ja ihailla upeita maisemia. Tosin tarjoilija hieman ihmetteli, kun kysyin, että voinko syödä terassilla. Hänestä ulkona oli vielä aivan liian kylmä, mutta minulle +17 astetta oli oikein ideaali lämpötila.

Aamupalan jälkeen oli aika lähteä turistiksi ja tutustua San Marinoon. Milou tietenkin lähti mukaan. San Marino on kyllä henkeäsalpaavan kaunis paikka näköaloista puhumattakaan.

San Marino on yksi niistä paikoista, joissa tulee jatkuvasti tunne, että seuraavan kulman takaa avautuu taas vielä vähän hienompi maisema.

Kun 800 metrin matkasta tulikin muutama kilometri

Kun olimme katsastaneet tornit ja muita nähtävävyyksiä sekä eksyneet muutaman kerran sokkeloisilla kaduilla, lähdimme kaupungista alas San Marinon laaksoon.

Ajatuksena oli hakea yksi geokätkö, jonka piti olla 800 metrin päässä. Mutta, mutta… eihän se ihan niin sitten mennyt. Todellisuudessa kävelimme noin 3,5 kilometriä, joista iso osa kulki autotien reunassa ilman jalkakäytävää. Nopeusrajoitukset tuntuivat olevan enemmänkin suosituksia ja jossain vaiheessa totesin, että nyt riittää.

Kätkölle olisi ollut vielä samanmoinen matka ja sen jälkeen olisi pitänyt vielä kiivetä sama reitti takaisin ylös.

Ei kiitos.

Onneksi juuri siinä kohtaa huomasin Funivian eli köysiradan aseman. En voinut kuin toivoa, että ottavat koiran mukaan. Onneksi koirat sai tulla kyytiin, mutta ne piti laittaa koppaan, joita oli asemalla tarjolla. Kun olimme kävelleet toista tuntia alaspäin, niin takaisin paluu sujahti parissa minuutissa ja täytyy sanoa, että olin aika helpottunut, kun pääsimme takaisin ylös kaupunkiin eikä tarvinnut kävellä takaisin ylös.

Ylämäethän ei ole mitään loivia kivoja ylämäkiä vaan jyrkkiä. Kyllä San Marinossa kävely muutaman jalkatreeenin salilla korvaa mennen tullen.

Kun pääsimme ylös alkoi olemaan päivän kuumin aika ja paikka oli täynnä turisteja. Ei ehkä kovin ideaalitilanne Miloulle. Joten päätin, että menemme hotellille huilimaan.

Alkuillasta lähdimme uudestaan liikenteeseen ja olipa taas mukava, kun turisti massat olivat kadonneet. Kiipesimme vielä torneille, kun emme olleet vielä käyneet kolmannella tornilla, joka oli kauimpana. Kun olin aikani maisemia vielä ihaillut oli aika käydä syömässä ja tokihan sitä piti pizza maistaa ja olihan se hyvää.

Sitten olikin aika pistää tavarat valmiiksi lauantain näyttelyä varten ja iltapuuhien jälkeen olimme molemmat valmiit höyhensaarelle.

Lauantai – ensimmäinen näyttelypäivä

Kello herätti aikaisin ja aamuhommien jälkeen oli aika lähteä näyttelypaikalle. Oli kiva, kun hotellilta oli tilattu taksi klo 7.30, jolloin myös aamupala olisi alkanut, niin sain mennä aamupalalle jo klo 7.00. Taksi tuli ajallaan ja sattuikin kivasti, että samainen taksi kuljetti myös tuomarit ja muita näyttelyyn osallistujia koko viikonlopun, joten sain sovittua myös paluukuljetuksesta ja seuraavan päivän kuljetuksesta.

Näyttelypaikka oli varsin mielenkiintoinen. Se sijaitsi vajaa puolen tunnin matkan päässä Serravallessa paikassa, joka näytti pienyritys- tai teollisuusalueelta. Itse näyttelypaikkana oli tehdashallin näköinen paikka, joka oli aika pieni ihmis- ja koiramäärään nähden. Kehiä oli kuusi ja ilmastoinnista ei ollut tietoakaan, ainoastaan ovet ja ikkunat oli auki. Päivän mittaan niistä ei ihan hirveästi ollut iloa, kun ulkona oli liki 30 astetta lämmintä.

Näyttelyiden kulku

Molempina päivinä oli tiedossa kaksi näyttelyä. Aamuisin oli kansallinen CAC-näyttely ja iltapäivällä kansainvälinen CACIB-näyttely. Kansallisissa näyttelyissä ei ollut BIS-kehiä lainkaan. Ryhmäkilpailu oli heti samassa kehässä, kun koko ryhmän koirat oli arvosteltu. Päivän päätteeksi kansainvälisen näyttelyn BIS- ja ryhmäkehät alkoivat sillä, että kansallisen näyttelyn ryhmävoittajille oli BIS-kehä.

Sen verran näyttelysäännöt poikkeavat, että veteraanit eivät kilpaile aikuisten sertistä ja veteraanisertejä ei ole ollenkaan. Näyttelyssä ei myöskään valita lainkaan VSP:tä (vastakkaisen sukupuolen paras).

Kansainvälisessä näyttelyssä saimme myös arvostelut, kansallisissa näyttelyissä tulokset tulivat vain nettisivuille.

Se mikä oli kiva, niin kehissä oli isot näytöt, joista näki reaaliaikaisesti tulokset. Kehän ulkopuolella oli toinen näyttö, jossa näkyi, mikä koira oli kehässä ja mikä koira menee seuraavaksi kehään. Näin oli kyllä superhelppoa seurata kehän kulkua.

Milou tositoimissa

Ensimmäisenä meillä oli siis kansallinen näyttely ja tuomarina oli Ricardo Torres Simoes Brasiliasta. Schipperkejä oli ilmoittautunut viisi. Samat schipperket Ranskasta Miloun lisäksi olivat sitten kaikissa näyttelyssä. Ei tainnut olla schipperket tällä kertaa tuomarin mieleen, koska neljä viidestä sai Erittäin Hyvän Milou mukaan lukien. Joten kovin vahvasti ei nyt tällä kertaa alkanut meidän näyttelyviikonloppu. No, koskaan ei voi tietää, miten käy ja eipä siinä sitten muuta kuin odottelemaan iltapäivän näyttelyä. Koska olimme “keskellä ei mitään” ja lämpötila kohosi kohoamistaan, niin ei auttanut muu kuin odotella näyttelypaikalla. Onneksi siellä oli paikka, josta sai ruokaa ja Aperol Spritziä, niin ei tarvinnut ihan koko päivää jaksaa vedellä ja Tuc-kekseillä.

Iltapäivän kansainvälisessä näyttelyssä meillä oli tuomarina Kyoji Maruyama Japanista ja nyt oli täysin toinen ääni kellossa. Milou putsasi pöydän ja tuloksena oli

VET-ERI1
V-CACIB
Rotunsa Paras Veteraani (ROP-VET)
Rotunsa Paras (ROP)

Kaiken lisäksi hän sai oikein kivan ja napakan arvostelun (vapaasti käännettynä)

Hyvä tyyppi. Erittäin hyvä karvapeite ja ilme. Hyväksyttävät liikkeet ikään nähden.

Olin kyllä yllättynyt, että niin vaan se yhdeksänvuotias pikkuherra oli kaiken kukkuraksi rotunsa paras, kyllä siinä taas silmät kostui.

Sitten oli vielä muutaman tunnin odotus BIS- ja ryhmäkehiin. Milouhan piti sitten mennä sekä BIS-veteraanikehään että FCI1 ryhmäkehään. Hieman pohditutti, että miten Milou jaksaisi, koska näyttelypaikalla oli aika kuuma ja enpä ollut älynnyt ottaa mukaani viilennysmattoa enkä hopeista aurinkosuojapeittoa. Onneksi mukana oli edes tuuletin, joten kärryissä Miloulla oli aika viileää ja hän näytti ihan tyytyväiseltä kärryssään.

BIS- ja ryhmäkehissä Milou teki tuttuun tapaan kunniakierrokset ja kyllä väsymys näkyi herrassa, joten olikin helpottavaa, kun pääsimme lähtemään takaisin hotellille, jossa olimme kuuden jälkeen illalla. Koska takana oli pitkä päivä ja väsytti, niin menin vaan hotellin ravintolaan syömään. Tosin se taisi olla vähän parempi ravintola, ja hieman nolotti, kun olin liikenteessä näyttelyvaatteissa ja varmaan ihan räjähtäneen näköisenä. Mutta eipä auttanut muuta kuin pistellä pasta poskeen ja sitten iltapuuhiin ja nukkumaan.

Sunnuntai – toinen näyttelypäivä

Aamu oli toistoa lauantailta ja taksi tuli noutamaan meidät sovitusti klo 7.30.

Ensimmäisessä kansallisessa näyttelyssä meillä oli tuomarina György Tesics Unkarista. Milou oli pirteä oma itsensä ja melkein jouduin juoksemaan hänen perässä. Ja niinhän siinä kävi, että Milou kipsutteli itselleen tulokseksi

VET-ERI1
Rotunsa Paras Veteraani (ROP-VET)
Rotunsa Paras (ROP)

Kirsikkana kakun päälle, näillä tuloksilla Milousta tuli

San Marinon veteraani muotovalio

En voinut onnen kyyneliä pidätellä, koska nyt Miloulla on valion arvo 31:stä maasta ja kaikenkaikkiaan hänellä on 57 valiotitteliä. Milou rikkoo jo omia ennätyksiään ja hänellä on eniten valiotitteleitä ikinä Suomessa rekisteröidyistä schipperkeistä.

Odottelu iltapäivän näyttelyyn meni hieman sumussa onnesta, mutta tulihan se aika taas mennä kehään. Tuomarina iltapäivän kansainvälisessä näyttelyssä meillä oli Livija Zizevske Liettuasta ja saimme upean lopetuksen näyttelyviikonlopulle. Miloun tuloksena

VET-ERI1
V-CACIB
Rotunsa Paras Veteraani (ROP-VET)

Tällä kertaa saimme hieman pidemmän erinomaisen arvostelun, josta kyllä Miloun tunnistaa (vapaasti käännettynä).

Erinomaiset korvat, erinomainen luusto, tyypillinen pää, tyypillinen ilme, vahva runko, tyypillinen kaula, vahva ylälinja, hyvät liikkeet, suuri ja syvä rintakehä, hyvin asettuneet korvat, erinomainen temperamentti, erinomainen turkki.

BIS-veteraani kehässä kävimme tekemässä kunniakierroksen ja sitten olikin aika käydä kiittämässä järjestäjiä näyttelystä ja palata hotellille.

Vaikka näyttelypäivät on pääasiassa vain istumista ja odottamista, niin kyllä sitä on väsynyt, kun pääsee hotellille. Joten taaskaan en jaksanut lähteä kovin pitkälle syömään vaan raahauduin hotellia vastapäätä olevaan ravintolaan syömään. Sen jälkeen vielä iltalenkki ja -puuhat ja olin valmis kaatumaan sänkyyn.

Maanantai – matka kotiin

Onneksi sain sovittua hotellin respan kanssa, ettei minun tarvinnut luovuttaa huonettani klo 11 vaan sain olla yhteen asti huoneessa, koska kyytimme tuli hakemaan meidät klo 14.30. Aamun otimme rauhassa nauttien aamulenkillä ilman viileydestä, ilman turisteja ja maisemia ihaillen. Maisemien ihailu jatkui vielä hitaalla aamupalalla.

Sitten rauhakseen pakkasin tavarat ja ihan vaan lepäilimme. Vaikka Milou on vielä pirteä ja virkeä koria, niin kyllä hänestä huomaa, että ikää on tullut ja kyllä pitkä näyttelyviikonloppu vaatii veronsa, ja uni maistui vielä maanantaina siihen asti, kunnes oli aika luovuttaa huone.

Vielä viimeiset lenkkeilyt ja eipä aikaakaan, kun kyytimme saapui. Onneksi olin varannut matkaan hieman ylimääräistä aikaa, koska alkumatka meni madellen, kun oli hieman ruuhkaa. Mutta saavuimme Bolognan kentälle hyvissä ajoin ja olin varmaan elämäni ensimmäistä kertaa ensimmäinen lähtöselvitysjonossa.

Lähtöselvitys sujui ongelmitta. Sitten vielä Milou kävi tekemässä tarpeensa ennen kuin siirryimme lähtöportille. Paluulento sujui hyvin ja puolen yön aikoihin olimme Helsinki-Vantaalla, josta vielä porhalsimme autolla kotiin.

Yhteenveto

San Marino on kyllä näkemisen arvoinen paikka ja se on kyllä yksi hienoimmista paikoista, joissa olen käynyt. Kyllä kannatti odottaa kaikki nämä vuodet, että sain matkan toteutettua. Itse kaupungin on kyllä päivässä nähnyt ja samalla tulee tehtyä hyvä jalkatreeni mäkiä ja portaita kiivetessä.

Paikka ei ehkä kuitenkaan ihan paras paikka koiran kannalta, koska siellä ei ollut mitään puistoja ja nurmikkoakin oli aika vähäisenlaisesti. Lisäksi ihmisiä oli paljon päivisin paljon, vaikka ei vielä ollut sesonkiaika.

Miloun tuliaiset oli tietenkin mitä parhaimmat ja en voisi olla iloisempi ja ylpeämpi Miloun menestyksestä. Hyvin sen yhdeksänvuotias vielä jaksaa.

– Malena