Vuosi on taas vierähtänyt ja nyt on aika rauhoittua joulun viettoon ja vastaanottamaan uutta vuotta.
Kuten niin monet muutkin, niin ajattelin minäkin hieman summata jo vuotta 2017, joka olikin aikamoinen vuoristorata. Vuoteen on mahtunut paljon hyvää, mutta myös ehkä vähän liikaakin huonoa.
Alkuvuosi meni perinteisen seesteisesti. Tosin rohkaisin itseni ja lähdin ensimmäistä kertaa bussimatkalle koiranäyttelyyn, ensin Liettuaan ja sitten Valko-Venäjälle, Minskiin. Hieman ajatus bussillisesta koiria ja naisia epäilytti, mutta epäilyt olivat turhia. Upeita matkoja, vaikkakin aika raskaita (yö bussissa ei ole ihan maailman paras paikka nukkua). Noilla reissuilla tutustuin uusiin ihaniin ihmisiin, joista on tullut ihan ystäviä. Uudet reissut ovat jo suunnitteilla.
Huhtikuu toi sitten surun ja ahdingon tulleessaan. Töissä alkoi YT-neuvottelut. Minä tietenkin sitten aktiivisena ilmoittauduin vapaaehtoiseksi edustamaan työntekijöitä neuvotteluissa. Se oli ehkä vikatikki, koska ensimmäisessä neuvottelussa näytettiin uusi organisaatiokaavio, jossa ei enää näkynyt minua. Tämä oli aikamoinen isku vasten kasvoja ja seuraavat viikot olivat henkisesti erittäin raskaita. Kenellekään en voinut asiasta puhua ja toisaalta piti näytellä, että kaikki on hyvin ja samalla yrittää lohduttaa työkavereita. Ilmeisesti kuitenkin minulla on kohtuulliset näyttelijän lahjat, koska irtisanomispäivänä moni tuli sanomaan etteivät ikinä olisi uskoneet, että minä lähden, se ei ollut mitenkään näkynyt minusta.
Irtisanomisen jälkeen onkin alkanut täysin uusi vaihe ja katsotaan mihin tämä johtaa. Viimeiseen puoleen vuoteen on mahtunut niin paljon tunteita laidasta laitaan, että en oikein tiedä miten ihminen voikin selvitä tämmöisestä vuoristoradasta. Olen käynyt niin pohjamudissa kuin vain voi ja välillä olen noussut pilviin, kunnes taas on syöksytty täysiä kohti syvyyksiä. Kaiken tämän tunnemyllerryksen keskellä olen kuitenkin hakenut töitä, koulutuspaikkoja, tehnyt terapiatyötäni ja opiskellut uusia asioita. Niin ja tulihan se pentukoirakin hommattua 🙂 Näin jälkikäteen ajateltuna en oikein ymmärrä mistä nämä voimat ovat riittäneet. Ihminen on ihmeellinen otus.
Vaikka kokonaisuutena tämä vuosi ei todellakaan tule lukeutumaan niihin minun ”unelmavuosiin”, niin täytyy sanoa, että olen oppinut niin paljon uutta sekä itsestäni että ihan uusista jutuista, että kai sitä voisi sanoa olevansa jopa kiitollinen irtisanomisesta. Tosin ehkä tämän oppimisen olisi voinut tehdä vähän helpommankin kautta kuin irtisanomisen. Mutta näillä mennään mitä on. Suurin anti on ollut se, että nyt tiedän mitä haluan tehdä isona ja olen tavannut aivan huikeita ihmisiä sekä livenä että verkossa. On ollut ihanan huomata, että täysin ventovieraatkin ihmiset voivat tukea toisiaan täysin pyyteettömästi ja aidosti toisiaan jopa pelkästään ”linjoja pitkin”.
Nyt tilanteeni on kutkuttavan jännittävä. Aalto yliopiston koulu on lähtenyt hyvin liikkeelle. Työni THL:ssä vaikuttaa todella mielenkiintoisilta ja saan tehdä juuri niitä tehtäviä, joita toivoinkin. Parasta on kuitenkin työkaverit THL:ssä! Upeita ihmisiä, jotka ovat ottaneet minut todella lämpimästi ja avosylin vastaan. Tuntuu kuin olisi kotiinsa mennyt. Nyt vaan peukut pystyyn, että tämä homma vielä jatkuu koulunkin jälkeen.
Nyt vaan avoimin mielin kohti vuotta 2018. Uskon, että se tulee olemaan huippuvuosi!
Haluan vielä kiittää teitä kaikkia sydämeni pohjasta tuestanne, avustanne, opeistanne ja tsempistä! Jatketaan ensivuonna uusin voimin!
Erityisesti haluan kiittää Ainoa ja Miiaa (L.), jotka ovat jaksaneet minua koko tämän vuoden ja olette repineet mut liikenteeseen, kun omat voimat ei ole riittäneet. Ilman teitä en olisi selvinnyt! Kiitos murut <3
-Malena-
Miloun joulutervehdys!
Vastaa