Milano Italia, joulukuu 2022

Vuoden viimeisen matkan kohde oli Milano Italiassa. Olikin mukava lähteä jouluhässäkkää karkuun ja saada samalla hieman valohoitoa keskelle talven pimeyttä. Tokihan Miloullekin oli hommia tiedossa ja kehässä keikistelyä.

Odotin reissua innolla, koska olin lähdössä matkaan Ullan ja Kaisan kanssa. Olemme viimeksi nähneet neljä vuotta sitten, kun olimme hauskalla joulureissulla Vilnassa. Joten tiedossa oli varmasti hauska reissu täynnä naurua hyvässä seurassa.

Toki ilmoittautuminen näyttelyyn ei ole ollut ehkä ikinä näin vaikeata kuin nyt. Aina, kun kysyi neuvoa Enciltä (Italian Kennelliitto), sai eri vastauksen ja matkaan lähtiessä oli vielä hieman epävarmaa, että mihin luokkaan Milou olikaan ilmoitettu.

Torstai

15.12. aamulla suuntasin Miloun kanssa Helsinki-Vantaa kentälle, josta oli onneksi suora lento Milanoon. Koska Finnair ei ota kuin kaksi koiraa / lento matkustamoon, minä lensin aamukoneella Milanoon ja Ulla ja Kaisa tulivat iltakoneella. Lento lähti puolisen tuntia myöhässä, mutta onneksi ei tarvinnut murehtia jatkolennosta.

Aamupäivällä saavuimme Malpensan kentälle, josta oli kolmen vartin taksimatka hotelille, Peroon. Tai no, eihän se hotelli ollut vaan Bed & Breakfast paikka, jossa ei ollut sitten ketään paikalla, kun saavuimme perille. No, onneksi puhelimella sain omistajan kiinni, jolta sain ohjeet, mistä löydän avaimen ja pääsin sisään. Ihan ei nyt riemunkiljahduksia päässyt, kun päästiin huoneeseen. Miloulta pääsi itku, kun ei olisi halunnut jääsä huoneseen. Se ehkä kertoo huoneen tasosta. No, mutta eipä me huoneessa paljoa muuta tehdä kuin käydä nukkumassa, joten sen asian huone kyllä hoiti.

Lähdimme samantien tutkimaan Peroa ja löydettiinkin lähistöltä iso puisto, jossa vierähti pari tuntia. Sitten Milou huoneeseen ja lähdin etsimään kauppaa. Samalla tuli nähtyä Peron keskusta, joka oli käytännössä yksi pääkatu, jonka varrella kaikki oli.

Ulla ja Kaisa saapuivat illansuussa ja oli kyllä todella kiva nähdä pitkästä aikaa. Heillä oli mukana Petteri ja Heikki. Hieman pohdin, että millaiset turvavälit pidämme poikien välillä, kun Milou ei niin välitä muista uroksista. Mutta huoleni oli turha. Pojat tulivat oikein hyvin toimeen ja erityisesti Miloulla ja Heikillä synkkasi heti. Heillä riittikin kivoja leikkejä koko viikonlopun.

Kaisa jäi pesemään koiria ja me lähdimme hakemaan Ullan kanssa pizzat. Ilta sujahti siivillä hyvä pizzaa syöden ja rupatellessa. Olikin aika ruokkia koirat, iltalenkki ja nukkumaan.

Perjantai

Aamulla aikainen herätys ja suunnaksi näyttelypaikka. Hotlamme sijaitsi lähellä metroasemaa ja meidän asemasta seuraava oli messupaikka. Tosin messupaikalla metroasema oli toisella puolella messuhalleja kuin näyttely, joten meillähän meni yli puontia, kun piti kiertää koko messualue.

Perjantaina meillä oli kansainvälinen näyttely ja tuomarina oli italialainen Condo’ Pietro Paolo. Schipperkejä oli kolme. Milou kyllä teki superyllätyksen tuloksillaan

Rotunsa paras (ROP)
Serti
CACIB

Sitten olikin pitkä odotus ryhmäkehien alkuun, mutta päivä meni nopeasti Petterin ja Heikin kehiä seuratessa ja rupatellessa Ullan ja Kaisan kanssa. Ryhmäkehissä kävimme tekemässä kunniakierroksen ja ryhmien jälkeen olimme valmiita lähtemään. Koska päivä oli ollut erittäin pitkä, niin ajatus kävelystä tuntui mahdottomalta, joten nappasimme taksin. Matkanhan ei kestänyt kuin 10 minuuttia ja maksoi 10 €. Joten siihen loppui meidän metrolla matkaaminen näyttelyyn ja takaisin ja jatkossa kuljimme taksilla.

Illallisen jälkeen olikin jo iltapuuhien aika ja kellahtaa sänkyyn.

Lauantai

Aamulla jälleen suunnaksi Milanon messuhalli. Tällä kertaa meillä oli kansallinen Club show ja tuomarina italialainen Pietro Bottagisio. Milou oli kehän ensimmäinen koira ja arvostelu pöydällä kesti ja kesti (n. 10 minuuttia). Kehäsihteeri kirjoitti kynä sauhuten, mutta mitään en ymmärtänyt, kun puhuivat italiaa. Kun lähdimme liikkeelle, tuomari alkoi huutamaan ”Sinulla on paimenkoira, JUOKSE! JUOKSE!” Hieman olin ihmeissäni, koska minulla on erittäin pieni paimenkoira ja yleensä schipperkejen kanssa ei juosta vaan kävellään. Miloukin vaihtaa hyvin nopeasti laukalle, jos alan juoksemaan. Kiihdytin hieman vauhtia, mutta tuomari jatkoi huutamistaan ”KOVEMPAA! KOVEMPAA!”. Olin todella ihmeissäni ja esiintyminen ei ollut ollekaan hyvää, kun tuomari vaan huusi meille. Muut schipperket (italialaisia) saivat kävellä, jolloin koira pystyi ravaamaan oikein. Mutta kyllähän syy tälle käytökselle selvisi, kun sain Miloun arvostelun ja sain sen käännettyä. Miloun arvostelussa on 11 riviä pelkkää ylistystä ja kaikki oli erinomaista, mutta viimeisellä rivillä oli, että liikkeet epävakaat ja tämän takia Milou sai EH:n. Totta kai liikkeet olivat epävakaat, kun yritin juosta ja Milou yritti laukata ja samalla yritin pitää koiran ravilla. Tuomarin piti tekemällä tehdä Miloulle virhe, jotta Milouta ei tarvitse palkita. Tiesin etukäteen, että italialaiset ovat kuuluisia vetämään kotiipäin, mutta tämä on minusta jo törkeätä. Kyseisellä tuomarilla muutkin ulkomaalaiset koirat lensivät EH:lla pihalle kehästä, joten ihan tässä ei nyt vaan ollut Milousta kyse.

Tähän meni meidän mahdollisuus valioitua tällä reissulla, koska olisimme tarvinneet kaikista kolmesta näyttelystä sertin. Muttamia ärräpäitä päivän aikana pääsi, mutta onneksi Ullan ja Kaisan seura pelasti ja toki viinikin auttoi harmistukseen.

Kun Ullan ja Kaisan pojat olivat käyneet kehissään pääsimme lähtemään takaisin hotellille. Kaisa jäi pesemään poikia ja me lähdimme Ullan kanssa kauppaan ostamaan iltapalaa. Ilta sujui rattoisasti rupatellessa, mussutellen italialaisia herkkuja ja nautiskellen viinistä. Heikillä ja Miloulla oli superhauskaa keskenään. Joten oikein mukava ilta hieman ikävän päivä päätteeksi.

Sunnuntai

Viimeinen näyttelypäivä ja aamulla taksilla näyttelypaikalle. Tällä kertaa meillä oli Enci Winner -näyttely ja tuomarina italialainen Gianfranco Bauchal ja paikalla oli 5 schipperkeä. Milou kipsutteli oikein kivasti ja sai erinomaisen ollen valioluokan toinen vara-sertin kera, joka vahvistuu sertiksi.

Koska tänään ei kukaan jäänyt ryhmäkehiin, pääsimme lähtemään ajoissa näyttelypaikalta ja tarkoitus oli suunnata Milanon keskustaan joulua katsomaan. Tavarat hotellille ja sitten metrolla keskustaan. Ilmeisesti koko Milano oli päättänyt lähteä keskustaan katsomaan joulutoria, koska olimme kuin sillit purkissa. Ei päässyt eteenpäin eikä taaksepäin vaan piti mennä massan mukana. Onneksi minulla oli Milou kantokassi mukana, koska ihmispaljous oli Miloulle hieman liikaa ja sitä alkoi ihan pelottamaan.

Pari tuntia pörräsimme ihmismassa, mutta sitten alkoi itseäkin hieman ahdistamaan ihmismassat ja lähdimme takaisin ihanan hiljaiseen Peroon. Viimeisen illan kunniaksi menimme syömään jälleen kerran suussa sulavaan ruokaa läheiseen ravintolaan. Sen jälkee olikin aika iltahommille ja hoyhensaaret kutsuivat.

Maanantai

Aamulla saattelimme Ullan ja Kaisan kotimatkalle ja kömmimme takaisin Miloun kanssa nukkumaan. Koska meidän kone lähti vasta illalla, meillä oli hyvin aikaa tehdä parin tunnin pitkä lenkki ja nauttia vielä kahvit läheisessä kahvilassa. Sitten olikin aika pakata tavarat ja suunnata lentokentälle.

Hyvä, kun olin päässyt kentällä sisälle, kun kuulin iloista suomenkielistä pulinaa. Siellähän istuivat jo näyttelyssä tapaamamme Lakenois tuttavamme Anna ja Pauliina. Aikahan kuluikin heidän kanssa siivillä ja pian olikin aika nousta koneeseen. Kotona olimme puolen yön jälkeen ja kyllä oli ihana kellahtaa omaan sänkyyn.

Lopuksi

Oli kyllä hirmu hauska reissu. Jos nauru pidentää ikää, niin kyllä tässä tuli varmaan 10 vuotta lisää. Ruoka ja juoma olivat hyvää, kuten Italiassa voi olettaa. Vaikka näyttelymenestystä ei tällä kertaa tullut, niin muutoin matka oli ihan huikea ja parempaa ei olisi voinnut olla. Erityisesti iloitsen että Milou, Petteri ja Heikki tulivat niin hyvin toimeen keskenään eikä tarvinnut varoa, että olisivat tapelleet keskenään.