Le Tour de France 2022

Vuoden kohokohta oli käsillä ja vuoden odotuksen jälkeen pääsisimme jälleen Ranskaan ja Aubigny-sur-Nereen. ”kesämökillemme”.

Tämän vuoden perinteinen reissu typistyi kohdallamme pitkäksi viikonlopuksi. Alkukesästä arvelimme, että Siri pennulla saattaa hyvin olla juoksu juurikin Ranskan reissun aikana. Ajatus Milousta ja juoksuisesta nartusta samassa autossa kahden viikon ajan ei oikein houkutellut. Ja niinhän siinä kävikin, että Sirillä oli juoksu reissun aikana.

Suunnitelman mukaan Miia, Markku ja tytöt (Rio ja Siri) lähtisivät autolla kohti Ranskaa jo lauantaina. Minä ja Milou lentäisimme torstaina elokuun 25. päivä Pariisin, josta Miia ja Markku poimivat meidät kyytiin.

Koska Pariisin kenttä oli lehtitietojen mukaan kaaoksessa, niin pakkasin jo suurimman osan tavaroistani Miian ja Markun kyytiin ja lennolle ottaisin vain repun mukaan. Pakkaaminen olikin ihan oma haasteensa, koska piti miettiä, mitä tarvitsen Ranskassa ja mitä kotona ja sitten olin vielä lähdössä Sveitsiin ennen kuin tavarani saapuvat auton kyydissä Suomeen. Eli oli vielä huomioitava, mitä tarvitsen Sveitsissä. Aikamoinen palapeli oli koko pakkaaminen.

Torstai

Aamuyöstä oli vihdoin aika suunnata lentokentälle ja lentää sinivalkoisin siivin Pariisiin, menossa mukana Milou. Lento meni hyvin ja oli aikataulussaan. Pariisin sokkeloisella kentällä löysimme Miian ja Markun ja matka kohti Aubignya saattoi alkaa. Toki ihan suorinta tietä ei ajettu, vaan pysähdyimme tekemään kivan reilun tunnin metsälenkin.

Loppuiltapäivästä saavuimme vihdoin perille Aubigy-sur-Nereen ja La Chaumiere hotellille. Jälleen kerran tuntui kuin olisi saapunut kesämökilleen ja kaikki oli ennallaan kuten pitääkin. Kun olimme asettuneet taloksi, niin eipä aikaakaan, kun oli aika mennä perinteiselle illalliselle hotellin ravintolaan Suomi-poppoon kanssa. Näyttelyviikonloppu avataan aina yhteisellä illallisella. Ruoka oli tuttuun tapaan laadukasta ja hyvää. Illallisen ja iltalenkin jälkeen olikin ihan kellahtaa sänkyyn viileiden lakanoiden väliin.

Perjantai

Perjantaina oli mukava puolipilvinen ja sopivan lämmin ilma, täydellinen lenkkisää. Ajoimme jonkin matkan päähän lähelle Sully-sur-Loiren kylää Loiren rannalle. Pitkin Loiren rantaa teimme kolmen tunnin lenkin. Kerran sadekuuro yllätti ja kastuimme läpimäriksi, mutta kesä kuivaa, minkä kastaa. Reitti oli oikein mukavaa polkua, paitsi pieni pätkä oli täynnä nokkosia ja piikkipensaita. Mutta niistäkin selvittiin.

Lenkin jälkeen palasimme hotellille, jossa vaihdoimme kuivat kengät ja lähdimme näyttelypaikalle katsastamaan, joko on tuttuja paikalla. Hieman myöhästyimme, koska kaikki olivat lähteneet Ranskan Schipperke yhdistyksen vuosikokoukseen. Joten menimme näyttelyalueen ravintola-alueelle nauttimaan ravintolan antimista. Muutama tuntihan siinä vierähti huomaamatta ja kun olimme lähdössä takaisin hotellille, niin alkoi taas satamaan. Joten kastuimme sitten toisen kerran samana päivänä. No, ei muuta kuin kuivat vaatteet hotellilla päälle ja haimme pizzat lähipizzeriasta. Maha täynnä pizzaa vielä koirien iltalenkki ja sitten olinkin valmis kaatumaan sänkyyn.

Lauantai

Lauantai aamuna oli aika pistää näyttelytavarat reppuun ja kävellä näyttelypaikalle. Tänä vuonna NE 2022 näyttelyyn oli ilmoittautunut 95 schipperkeä ja tuomarina oli ranskalainen Mme Birgitte Dugue.

Milou pääsi kehään yhden maissa iltapäivällä ja kasvattaja halusi esittää Miloun. Ihmettelin, kun pöydällä Milou sätki jalkojaan, ja tuomarikin alkoi jo katsomaan, onko tassuissa jotain vikaa. Menin kehän laidalta pöydän luo ja laitoin käden pöydälle. Pöytä, jonka päällä oli musta muovimattoa, oli aivan tulikuuma, joten ei ihme, että Milou sätki jalkojaan. Pöytä oli ollut aamusta asti auringossa eikä kenellekään tullut mieleen, että kyllähän se musta muovi kuumenee. No, siihen loppui pöydän käyttö.

Miloun ”sätkimisestä” huolimatta Milou sai erinomaisen ja oli valioluokan toinen. Ei ollut riemulla rajoja tästä tuloksesta. Tämä oli paras tulos ikinä ja Ranskan schipperkejen erikoinäyttelyssä jo pelkkä laatuarvosana erinomainen tuntuu samalta kuin rotunsa paras jossain ”tavallisessa” näyttelyssä.

Kaikki schipperket oli arvosteltu puoli seitsemän aikaan, joten väsyneinä, mutta onnellisina kävelimme hotellille. Nälkä oli hurja, joten menimme läheiseen pizzeriaan syömään, jonka jälkeen olin aivan valmis nukkumaan.

Sunnuntai

Sunnuntai oli jännittävä päivä. Milou osallistui suositeltavien jalostuskoirien valintaan ja Sirillä oli paimennuksen taipumuskoe. Joten heti aamusta pönötimme kuuman auringon alla Miloun kanssa tunnin verran kehässä, kun tuomarit tekivät valintaansa, ketkä tänä vuonna pääsevät suositeltavien jalostuskoirien listalle. Tällä kertaa Milouta ei onnistunut, koska tuomarit hakivat hieman korkeampia koiria kuin mitä Milou on. No, ensi vuonna uusi yritys.

Toinen jännitysmomentti oli Sirin paimennuksen taipumuskoe. Lähinnä pohdimme, että noinkohan Siri häippäsee koko aitauksesta, mutta Siri kyllä yllätti. Heti, kun hän pääsi lammasaitaukseen, hän pinkaisi suoraan lampaiden luokse ja pisti lampaat heti ojennukseen. Siri teki ihan mielettömän upean työn ja läpihän koe meni kirkkaasti.

Sitten olikin jo aika sanoa heippa koiriemme kasvattajille ja muille tutuille. Ihana viikonloppu oli taas takana päin ja odotus ensi vuoteen alkoi.

Illalla oli jälleen perinteinen illallinen Suomi-poppoon kanssa ja näyttelyn päätösspekulaatiot.

Maanantai

Maanantaina oli aika pakata ja lähteä kotia kohden. Miia ja Markku heittivät minut ja Miloun Pariisin kentälle. Toki meillä oli hyvin päivällä aikaa, joten teimme kivan lenkin jossain päin Ranskaan ja kävimme syömässä.

Kentällä olimme hyvissä ajoin, koska olimme kuulleet, että Pariisin kentällä voi olla monen tunnin odotus turvatarkastuksessa. No, kun kerrankin olin varannut paljon aikaa, niin kaiken kaikkiaan lähtöselvityksessä ja turvatarkastuksessa meni yhteensä alle 15 minuuttia. Joten meillä oli muutaman tunnin odotus ennen kuin kone lähti.

Helsingissä olimme puolen yön aikaan ja siitä hurautin kotiin ja nukkumaan.

Lopuksi

Vaikka reissu oli lyhyt, niin kyllä elokuinen Ranskan matka erikoisnäyttelyyn on aina vuoden kohokohta. On kiva nähdä tuttuja vuoden tauon jälkeen ja koiriemme sukulaisia.

Nyt on taas monia kivoja muistoja syysiltoihin muisteltavaksi ja ensi vuoden reissua odotellessa.

– Malena –