Sveitsi Luzern, elokuu 2022

Montaa päivää emme ehtineet olemaan Ranskan reissun jälkeen kotona, kun oli taasen aika suunnata Helsinki-Vantaa lentokentälle. Tällä kertaa suuntana Sveitsin Luzern Miloun kanssa perjantaina 26. elokuuta.

Perjantai

Kukon laulun aikoihin hyppäsimme autoon ja hurautin lentokentälle. Meillä oli vain lyhyt suora lento Zürichiin ja sitten tunnin junamatka Luzerniin. Iloitsin jo etukäteen, että olisimme hyvissä ajoin perillä ja kerrankin olisi hyvin aikaa tutustua kaupunkiin. Saisin myös vietyä teltankin jo näyttelypaikalle ja katsoa samalla reitin sinne. Mutta Finnair päätti toisin.

Aamun hämärissä saavuimme lentokentän parkkihalliin ja parkkihallin hississä tuli tekstiviesti:

Lentonne Zürichiin on peruttu.

Melkein meinasi itku tulla. Ei voi olla totta, että jälleen kerran lennot sotkevat kaikki suunnitelmat. No, ei auttanut muuta kuin talsia Finnairin tiskille selvittämään, miten ja milloin pääsemme Zürichiin.

Onni onnettomuudessa perjantain iltalennolla oli paikka minulle ja Miloulle. Joten tein jo lähtöselvityksen ja matkalaukku jäi odottelemaan koneen lähtöä. Minä ja Milou ajelimme takaisin kotiin. Kunpa tekstiviesti olisi tullut 45 minuuttia aiemmin, niin olisi säästynyt turhalta autoajelulta aamutuimaan.

Päivä sitten oltiinkin kotona, eikä tutkimassa Luzernin ihmeitä. No, pitkä metsälenkki hieman piristi mieltä ja pian olikin aika lähteä uudelleen lentokentälle.

Tällä kertaa kone lähti aikataulun mukaisesti ja illansuussa saavuimme Zürichiin. Sitten alkoikin pieni etsintä juna-asemalle ja oikean juna löytäminen. Onneksi olin ostanut etukäteen netistä junalipun, joka oli voimassa koko päivän, joten ei tarvinnut pähkäillä uuden junalipun kanssa.

Oikea juna löytyi ja reilun tunnin päästä saavuimme Luzerniin. Olin ajatellut, että kävelen hotelille, jonne oli vajaa kilometrin matka. Mutta Luzernissa oli pimeää ja vettä satoi kaatamalla, joten otin taksin ja pääsimme turvallisesti ja kuivina hotellille.

Kello oli jo niin paljon, että iltapuuhien jälkeen olikin aika mennä nukkumaan.

Lauantai

Aikaisin aamulla lähdimme kävelemään näyttelypaikalle, jonne oli parin kilometrin matka. Onneksi ei satanut, vaikka sadetta oli luvattu koko viikonlopuksi ja laukkuni olivat täynnä sadevarusteita kumisaappaista lähtien. Kävely oli mukava aamulenkki, mutta täytyy sanoa, että kun oli teltta, häkki ja kaikki muut näyttelypäivän tavarat mukana, niin aikamoiseksi vetojuhdaksi tunsin itseni.

Näyttelypaikka oli puistossa, jossa edellisyön kova ukkosmyrsky oli tehnyt pahaa jälkeä. Nurmikenttä oli kuin perunapelto ja näyttelyn järjestäjät olivat joutuneet rakentamaan kaiken (katokset, kehät jne.) uudestaan, koska myrsky oli hajoittanut kaiken. No, onneksi sade ja myrsky olivat väistyneet ja oli mukava puolipilvinen sää ja näyttely alkoi minuutilleen aikataulussa.

Lauantaina oli kaksi näyttelyä. Aamupäivällä oli kansallinen CAC-näyttely ilman ryhmä- tai BIS-kehiä. Iltapäivällä oli kansainvälinen CACIB 1 -näyttely.

Milou oli joka näyttelyssä aina ensimmäisiä koiria. Joten hyvin pian, kun olin saanut teltan pystyyn ja leirimme kasaan, olikin päivän ensimmäisen kehän aika.

CAC-näyttelyssä meillä oli tuomarina sveitsiläinen Lisbeth Mach. Kuoppaisesta kehästä ja minun kompuroinnista kuopissa huolimatta Milou esiintyi oikein mallikkaasti ja hän oli rotunsa paras (ROP) sertin kera. Tuomari taisi tosissaan tykätä Milousta, koska sanoi vielä kovaan ääneen arvostelun jälkeen, että Milou on SUPER.

Teki mieli hyppiä ilosta ja sain uskoa, että ehkä meitä voisikin onnistaa Svetisissä.

Sitten olikin muutaman tunnin odotus seuraavaan näyttelyyn. Omassa pikku teltassa aika kului nopeasti varsinkin, kun näyttelyssä oli käytössä ilmainen wi-fi ja ravintolasta sai murkinaa. Olisin ostanut lasin viiniäkin, mutta sehän ei onnistunut, koska näyttelyssä myytiin ainoastaan kokonaisia viinipulloja! No, se tuntui hieman liialta yhdelle ihmiselle, joten tyydyin kahviin ja kokikseen.

Iltapäivän CACIB 1 -näyttelyssä meillä oli tuomarina unkarilainen Vilmos Kardos. Milou jatkoi supertyötään ollen rotunsa paras (ROP) sertin ja CACIBin kera.

Sitten olikin taas muutaman tunnin odotus ryhmäkehiin. Ryhmäkehissä kävimme tekemässä kunniakierroksen ja olimmekin aivan valmiita kävelemään hotellille.

12 tuntia näyttelyssä vie mehut, joten en jaksanut etsiä ravintolaan vaan menin hotellin ravintolaan. Se olikin hyvä ratkaisu, koska se oli perulainen ravintola ja ruoka kertakaikkisesti suli suuhun. En ole ennen syönyt perulaista ruokaa, joten superpäivälle tämä oli superlopetus. Toki, kun laskun näki, meinasin pyörtyä. Alku- ja pääruoka ja kaksi lasia viiniä yhteensä 98€. Sanotaan, että Sveitsi on kallis maa ja niin se on.

Illallisen jälkeen iltapuuhat ja kaaduin raatona sänkyyn ja Milou oli jo siinä vaiheessa katollaan (tassut taivasta kohden) unten mailla.

Sunnuntai

Aamulla aikaisin oli taas aika kävellä näyttelypaikalla mukavassa puolipilvisessä sopivan viileässä ilmassa. Hieman jännitti, että vieläköhän teltta paikoillaan. Siellähän se teltta nökötti, joten ei muuta kuin asettautumaan ja aamukahville.

Sunnuntaina oli vain yksi kansainvälinen CACIB 2 -näyttely ja paikalla oli myös ranskalaisia ja paikallisia schipperkejä. On aina kiva tavata muita schipperkejä. Vaikka yhteistä kieltä ei oikein olekaan, niin hyvin sai kuitenkin jotain puhuttua.

Tällä kertaa tuomarina oli Mille Aleksoski Makedoniasta. Juuri, kun olimme menossa kehään, takaapäin Miloun päälle hyökkäsi saksanpaimenkoira uros. Herran jumala, kuinka säikähdin ja sain kaapattua Miloun syliin. Vapisin kuin haavan lehti ja polvet notkahtivat ja tärisin hullunlailla polvillani Miloua syliin puristaen. Sakemannin omistaja ei edes pyytänyt anteeksi, katseli vain, että mitä ihmettä minä vapisen. Muutamia valittuja sanoja sain sanottua vapinasta huolimatta, mutta se ei omistajaa hetkauttanut. Iso saksanpaimenkoira uros voi saada aikaan pahaan jälkeä, kun nappaa pientä schipperkeä. Onneksi tuomari näki tilanteen ja antoi minulle aikaa rauhoittua ja tarkistaa ettei Miloulle käynyt mitään. Milou oli kunnossa ja rauhoituttuani uusi yritys kehään.

Milou esiintyi entiseen malliinsa, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ensimmäinen yllätys tuli, kun tuomari valitsi Milou rotunsa parhaaksi urokseksi (PU1). Superyllätys oli, että tuomari valitsi Miloun rotunsa paras (ROP) sertin ja CACIBin kera.

Näillä viikonlopun tuloksilla Milousta tuli

Sveitsin muotovalio

Jos kuoppaisella nurmikentällä oli hieman hankala kävellä, niin nyt suorastaan kompuroin kyyneleet silmissä onnesta kehästä ulos. Milou on nyt 21 maan muotovalio.

Sitten olikin aika hakea valiotodistus toimistosta ja päätin ettemme jää ryhmäkehiin. Halusin edes vähän nähdä Luzernia, joka vaikutti kauniilta paikalta. Kun sain valitodistuksen, pistin leirin kasaan ja kävelimme hotellille.

Hotellilla pienen levon jälkeen lähdin kaupungille. Milou sai jäädä hotellihuoneeseen nukkumaan, koska päivästä oli tullut helteinen ja pikkumies oli aivan naatti.

Luzernin oli kyllä todella kaunis kaupunki, kuin karamelli. Tiesitkö, että Luzernissa on Euroopan vanhin puusilta 1300-luvulta. Se oli hieno.

Luzernin läpi kulkee Reuss-joki ja kävin sen varrella ravintolassa syömässä. Ruoka oli herkullista, mutta kyllä taas silmät pyöri laskun nähdessäni. Röstiperunaa kanakastikkeella ja lasi viiniä n. 50€.

Muutama tunti vierähti nopeasti turistina ja oli aika palata hotellille pakkaamaan. Kyllä se oli hyvä, että matkalaukku oli täynnä sadevarusteita, ihan turhaan. Sää oli täydellinen koko viikonlopun ja vettä satoi ainoastaan perjantaina, kun menimme hotellille.

Maanantai

Anivarhain aamulla kello herätti ja oli aika lähteä kotimatkalle. Tuli mukava aamulenkki hotellilta juna-asemalle ja Milou sai nuuskutella rauhassa. Juna-asemalla oli aikaa syödä aamupala ja sitten hyppäsimme junaan.

Junamatka meni hyvin. Zürichin kentällä pikkuisen harhailin etsiessäni lähtöselvitystä. Mutta löytyihän se. Kerrankin lähtöselvityksessä kysyttiin myös Miloun passi. Virkailija tutki Miloun passia tarkkaan, selkeästi tiesi, mitä katsoa (yleensä näin ei ole). Kun virkailija näki Miloun ekinokokkileimat, hän totesi; ”Ei tosiaankaan ole tämän koiran ensimmäinen reissu.”

Lento lähti onneksi aikataulussaan ja saavuimme iltapäivällä Helsinki-Vantaalle, josta tullin tarkastuksen kautta hurautimme kotiin. Koska tulimme EU:n ulkopuolelta, niin täytyy mennä tullin punaista linjaa. Tullivirkailijat tarkistavat koiran mikrosirun ja koiran passin.

Lopuksi

Alkuhaasteista ja yhdestä vaaratilanteesta huolimatta matka oli aivan huippu. Luzern on aivan hurmaava kaupunki, jossa olisi varmasti riittänyt enemmänkin katseltavaa. Lisäksi kaikkialla oli todella siistiä. Ainoa miinus on Sveitsin korkea hintataso.

Miloun tulijaiset eivät voineet olla parempia

  • 3 x rotunsa paras (ROP)
  • 3 x serti
  • 2 x CACIB
  • Sveitsin muotovalio

Nyt hieman taukoa ennen seuraavaa reissua, vaikka niin taidan aina sanoa. Joten saa nähdä, koska taas olemme Helsinki-Vantaa lentokentällä.

– Malena –

Matka kuvina

Kuvien käyttö ilman lupaa kielletty.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑