En pitkään viihtynyt kotona, kun piti taas päästä reissuun. Tämä reissu oli kaikin puolin jännittävä ja todella menin omalle epämukavuusalueelleni. En ole ikinä aiemmin matkustanut yksin vieraaseen maahan ja kaupunkiin, joten vähän jopa pelotti, miten selviän. Toisaalta lähdin reissuun Miloun kanssa, joten vähän jopa jännitti, että miten pikkuinen jaksaa ja mitä jekkuja se keksii. Hieman oli myös haikea olo, kun Idefix jäi kotiin. Onhan Idefix ollut aina mukanani.
No, ei muuta kuin tavarat kasaan ja nenä kohti Länsisatamaa perjantai-iltapäivällä. Satamassa olikin sitten aikamoinen hulina. Abit olivat lähdössä myös abijuhliinsa Tallinnan puolelle, joten aikamoinen abijumi oli satamassa ja laivassa. Onneksi olin ottanut taas hytin, joten saimme olla rauhassa.
Tallinnaan päästymme matka jatkui bussilla kohti Valmieraa, jonne saavuimme iltamyöhäisellä. Bussimatka meni rattoisasti, kun tutustuin mukaviin ihmisiin, joiden kanssa hujahtikin koko viikonloppu. Matkustamisen suurin ilo on, kun saa uusia ystäviä. Miloukin sai uuden ystävän, Thuren. Thure on 51 kiloinen vaalea borzoi. Oli aika hupaisaa katsoa, kun nämä kaksi kaverusta leikki keskenään.
Lauantai aamuna suuntasimme kohti näyttelypaikkaa. Olin suunnitellut, että heti, kun pääsemme puolen päivän aikoihin kehästä, otan taksin hotelille ja lähden seikkailemaan kaupungille. Toisin kävi, kun Milou todellakin yllätti ja putsasi pöydän ja meidän piti jäädä ryhmäkehiin.
Tuloksena:
- Rotunsa paras juniori
- Valmiera junior winner
- Junior serti
- Rotunsa Paras
Tuomarina oli Kurt Nielsson Ruotsista. Ryhmäkehässä kävimme kääntymässä emmekä sijoittuneet kuten oli odotettavissakin.
Hotelille pääsimme vihdoin ja viimein n. klo 19.30 ja väsymys painoi. Joten kävimme syömässä hotellin ravintolassa, jonka jälkeen Miloulle ruoka ja iltalenkki. Sitten sitä olikin jo valmis kaatumaan sänkyyn.
Sunnuntai aamuna oli aika pakata kaikki tavarat bussiin ja suunnata näyttelypaikalle. Sunnuntaina ei menestystä tullut, saimme arvosanaksi erittäin hyvä. Tuomarin (Rob Douma, Hollanti) mielestä Milou tarvitsee aikaa. No, totta kai hän tarvitsee aikaa, Milouhan täytti juuri vasta 10 kk. Mutta Miloun ystävä Thure putsasi koko pöydän ollen myös ryhmävoittaja kuten lauantaina.
Näyttelyn päätyttyä lähdimme ajamaan kohti Tallinnaa, josta laivalla tulimme takaisin Suomeen. Kotona olimme klo 02.00. Maanantai menikin nukkuessa.
Kaikki pelkoni ja jännitykseni olivat turhia. Matka oli mitä hauskin vaikkakin todella raskas. Sain paljon uusia ystäviä ja ehkä lähdetään taas jonnekin reissuun kimpassa. Hieman jäi harmittamaan, kun en ehtinyt tutustumaan Valmieraan, mutta ehkä menemme sinne joskus uudestaan ja silloin on aikaa myös kaupunkikierrokselle.
Milousta olen erityisen ylpeä. Hän jaksoi niin hienosti koko matkan, vaikka on vielä niin nuori. Lisäksi tämä oli ensimmäinen kerta, kun Milou oli ihan yksin matkassa eikä hänellä ollut Idefixä tukena ja turvana. Pikkuinen joutui selviämään ihan yksin ja upeasti hän selviytyikin.
-Malena-
Vastaa