Kolme viikkoa takana kuherruskuukautta uudessa työpaikassa. Maailma on niin ihanaa näiden vaaleanpunaisten lasien läpi katsottuna.
Töissä opiskelujen aiheina on ollut mm. Sote, kanta-palvelu, koodistopalvelu, potilasarkisto, sähköinen arkisto, omatietovaranto ja sitten noin miljoona kummallista nelikirjaimista lyhennettä, että on siinä meikäläisellä ihmettelemistä. Mutta innolla odotan aina uutta työpäivää ja uusia juttuja. Ilon hetkiä olen kokenut, kun kuuntelen jotain keskustelua palaverissa ja bongailen jo asioita, joista olen jo aiemmin kuullut/lukenut. Eli toivoa on, että kanta-hommat on joskus edes jotenkin hallussa. Ihaninta on kuitenkin ollut ihmisten lämmin vastaanotto. Tunnen itseni oikeasti tervetulleeksi porukkaan.
Vaikka kaikki on niin ihanaa ja innolla lähden töihin, täytyy myöntää, että väsymys on aika kova. Kun pääsen kotiin, lysähdän zombiena sohvalle ja nippanappa silmät pyörii päässä. Ehkä tämä jatkuva pimeyskin ja uusi arkirytmikin vaikuttaa väsymykseen, mutta kyllä myös jatkuva uuden oppiminen vaatii myös veronsa. Mutta eiköhän tämä tästä tasaannu ja jaksan tehdä muutakin kuin pyöritellä silmiäni sohvalla. Onneksi pojat sentään pitää huolen, että tulee edes ulkoiltua. Tavoitteena on päästä ensi viikolla takaisin salille ja pistää painot heilumaan.
Jostain luin, että uudessa työssä kuherruskuukausi kestää kolmisen kuukautta ja sitten alkaa arki. Katsotaan mitä itse mietin kolmen kuukauden päästä, mutta nyt tuntuu superhyvältä ja tästä täytyy nyt nauttia. Uskon kuitenkin, että tässä tehtävässä riittää koko ajan niin paljon uutta ettei se arki ihan hetkessä latista. Toisaalta eikös se arki ole ihmisen parasta aikaa? 🤔
Väsynyt, mutta onnellinen
-Malena-
Juhlaa arjen keskellä! Onnea vielä kerran Suomi! 🇫🇮
Vastaa