Järjestyksessään seitsemäs le tour de France -matkamme alkoi tiistaina elokuun 21. päivä, kun lensimme Miloun kanssa Amsterdamiin, jossa meitä odotti Miia, Markku ja Miloun siskopuoli Rio. Tällä kertaa Idefix jäi kotiin ja matkaan lähti vain Milou. Hieman jännitti miten Milou pärjää lentomatkan, mutta siellähän se nukkui kassissaan tassut taivasta kohden. Eipä Milou paljoa matkaamista stressaa.
Automatka alkaa
Amsterdamista suuntasimme autolla kohti Belgiaa ja ensimmäisen yön olimme kauniissa Dinantissa. Seuraavana aamuna matka jatkui kohti Ranskaa ja Reimsiä, joka oli meidän seuraava etappi. Melkeinpä olisin mieluummin pysytellyt mukavassa ilmastoidussa autossa kuin astunut ulos. Lämpötila huiteli jo Dinantista lähtiessämme lähellä + 30 astetta ja Reimsiin tultaessa oli varmaan lähemmäs +35 astetta (varjossa). Mutta sinnikkäästi tepastelimme pitkin kaupunkia ja illallisen jälkeen olikin valmis nukkumaan. Milou ja Rio pääsi ensimmäistä kertaa mukaan ravintolaan illalliselle ja ensikertalaiset käyttäytyivät kohtuullisen hyvin ja malttoivat makoilla pöydän alla. Tosin, kun naapuri pöytään tuli koira, niin vähän piti pöhistä.
Aubigny-sur-Nere
Seuraavana aamuna matka taas jatkui kohti määränpäätä eli Aubigny-sur-Nereä, jossa järjestetään vuosittain belgianpaimenkoirien ja schipperkejen erikoisnäyttely. Paikka tuntuu jo kuin tulisi kesämökilleen, jota on ollut kova ikävä. Tänä vuonna oli erityisen jännittävää, koska Miloun oli tarkoitus suorittaa CANT-testi (testataan paimennustaipumuksia lampailla), CSAU- ja TAN -testit (testataan sosiaalisuutta, käyttöominaisuuksia ja tottelevaisuutta). Miloullehan ei ole tunnetusti opetettu muuta kuin ”seiso” -käsky ja lampaita se on nähnyt 10 viikkoisena minun sylistäni. Tähän, kun vielä lisää Milou kekseliään mielenlaadun, niin pientä paniikkia oli ilmassa.
Perjantai
Perjantaina oli ensimmäinen koetinkivemme ja CSAU-testin suoritus. Yllätys oli suuri, kun Milou totteli täydellisesti eikä ollut millään tavalla kiinnostunut muista koirista ympärillä tai mistään muustakaan kuin siitä mitä teimme yhdessä. Paikallaolossa (minä menin piiloon) Miloulla ei ollut edes viiksikarva värähtänyt vaan oli odottanut kuin tatti! Joten testi läpäistiin arvosanalla erinomainen. Paremmin ei olisi voinut mennä.
Lauantai
Lauantaina oli sitten varsinainen näyttelypäivä ja tämän lisäksi Milouta odotti CANT- ja TAN-testit. Näyttelyyn osallistui liki 90 schipperkeä. Koska panikoin CANT-testiä, niin näyttely meni minulta jotenkin ihan ohi. Milou kilpaili juniori luokassa, jossa hän tuli kolmanneksi.
Kehän jälkeen lähdimme kohti tuomiota tai siltä ainakin matka paimennuspaikalle tuntui. Pettymys oli suuri, kun emme päässeetkään heti testiin vaan meidän käskettiin tulla muutaman tunnin päästä uudestaan. Joten jännitykseni ja paniikkini sen kuin jatkui. Odotellessamme suoritimme TAN-testin arvosanalla erinomainen.
Kun vihdoin pääsimme paimennustestiin ja lampaille, niin kyllä taas Milou yllätti! Sehän lähti heti hommiin ja tuomari oli ihan innoissaan Miloun työskentelystä. Tuomari sanoikin:
So small dog, but so big in mind. He is not affraid of anything.
Ja kyllä pikkuinen tekikin hienoa työtä. Itse seisoin aitauksen laidalla silmät lautasen kokoisina, että onko tuo todella minun pikku monsteri, joka pistää lampaat järjestykseen! Toki välillä se kävi maistelemassa herkullisia lampaan jätöksiä ja moikkaamassa Rioa, joka odotti aitauksen ulkopuolella. Mutta tuomari totesi, että haahuilu on ihan normaalia noin nuorella koiralla ja Milou läpäisi testin parhailla mahdollisilla arvosanoilla.
Lauantai huipentui perinteiseen Idefixin kasvattajan piknikkiin. Mukana tietenkin myös Miloun ja Rion kasvattaja. Kun viettää 14 tuntia näyttelypaikalla, niin sitä on aika valmis nukkumaan.
Sunnuntai
Sunnuntaina palasimme vielä näyttelypaikalle katsomaan Ranskan suositeltavien jalostuskoira -listalle pääsevien koirien valintaa. Ja sitten olikin aika sanoa heippa kasvattajille ja muille tutuille näyttelypaikalla.
Matka jatkuu
Maanantaina matka jatkui kohti uusia seikkailuja ja auton nokka kohti Selestat nimistä kaupunkia, jossa vietimme 2 yötä. Selestat oli mukava pieni kaupunki, joka oli kierretty jo ensimmäisenä iltana. Joten seuraavana päivänä hyppäsimme bussin kyytiin, joka vei meidän 750 metrin korkeuteen vuoren päälle, jossa oli huikea linna, Haut-Koeningsbourg. Siellä vierähtikin melkein koko päivä. Linnaan ei saanut viedä koiria, joten koirat odottivat hotellissa. Tämä olikin ainoa paikka mihin Milou ja Rio eivät päässeet mukaan. Muutoin he olivat joka paikassa mukanamme.
Selestatista matkamme jatkui Saksan puolelle ja pysähdyimme pieneen piparkakkukylään, nimeltään Bad Munstereifel. Majapaikkamme oli entinen linna, joka oli muutettu hotelliksi. Valitettavasti heillä ei ollut tarjota kolmen hengen huoneita, joten minä ja Milou saimme oman ”huoneen”, joka oli siis linnan torni, siis koko torni. Tornissa oli 3 kerrosta ja 63 porrasta. 1. kerros oli pelkkää kylpyhuonetta, 2. kerroksessa oli olohuone, pieni keittiö ja makuusyvennys ja kolmas kerros oli pelkkää makuuhuoneetta ja vessa. Mia, Markku ja Rio saivat kaksi kerroksisen lukaalin. Kyllä meitä nauratti, että tosiaan oltaisiin mahduttu samaankin huoneeseen, mutta tulipahan nyt nukuttua tornissa ja vietetty hetki linnanneitona.
Matka Ruotsiin
Linna yön jälkeen matka jatkui Lyypekkiin, josta lähdimme laivalla yli Ruotsin puolelle, jonne laiva saapui klo 07.00. Kuuden aikaan aamulla lähdin viemään Rioa ja Milouta kannelle pissapaikalle. Juuri kun olin astumassa oven suusta kannelle tuli kova tuulen puuska ja paksu rautaovi paiskautui kiinni ja minulta jäi sormi väliin. Vähän aikaa pyörin shokissa kannella, kunnes Miia tuli paikalle ja otti koirat ja minä lähdin info pisteelle. Sormi paketointiin ja sain osoitteen Malmön sairaalan päivystykseen, jonne menimme suoraan satamasta. Kipu oli aikamoinen, mutta oli kyllä yksi hauskimmista sairaalareissuista mitä muistan. No sormi ommeltiin kasaan ja sain pussillisen pillereitä ja matka saattoi jatkua seuraavan kohdetta, Kalmaria.
Koska sairaalareissu oli hieman sotkenut aikatauluja, saavuimme Kalmariin sen verran myöhään, ettemme ehtineet Kalmarin linnaan. Sen verran taisin olla vielä pökerryksissä tapaturmasta ja lääkkeistä, että illallisen jälkeen olin aika valmis nukkumaan.
Loppumatka menikin minulla vähän pöhnässä, koska joudun ottamaan aika paljon lääkkeitä. Kuulemma takapenkiltä kuului tasaiseen tahtiin pilleripurkin kolinaa ja sitten vähän ajan päästä hiljainen kuorsaus. Kalmarista ajoimme Tukholmaan, josta tulimme laivalla yli Turkuun. Kotiin saavuimme sunnuntaina 2.9.
Yhteenveto
- 13 päivää
- 3800 km
- 6 maata
- 6 kaupunkia
- 2 yötä laivassa
- 1 rikkinäinen sormi
- Milou läpäisi CANT-, CSAU- ja TAN -testit
- Miljoonia ihania muistoja
Matkustaminen on upeaa, mutta kyllä kotiinkin on kiva tulla. Erityisesti tästä matkasta jää mieleen Miloun hienot testisuoritukset, ihanat ihmiset, Haut-Koeningsbourg, yöpyminen linnassa, loppumatkan hysteria, kun väsymys jo painoi ja tietenkin sairaalareissu Malmössä. Niin Milousta kehittyi matkan aikana ihan pätevä ravintolakoira.
Vastaa