Espanjan Valladolidissa helmikuussa 2024

Vuoden ensimmäinen matkamme suuntautui Pohjois-Espanjaan Valladolidiin. Milou oli erityisen iloinen, koska mukaan lähti maailman paras ihminen, rouva R. (äitini). Joten tiedossa oli taukomatonta rapsuttelua ja hellyttelyä ja toki taxi oli aina pikku herran käytettävissä.

Torstai

Kello herätti torstaina 22.2. kahdelta yöllä ja oli aika hurauttaa Helsinki-Vantaan lentokentälle. Tällä kertaa lensimme Air Francella Pariisin kautta Madridiin, josta oli vielä reilu parin tunnin ajomatka Valladolidiin.

Koska meillä on ollut aiemmin hieman haasteita lentojen kanssa, niin nykyisin otan aina lennot pitkällä vaihtoajalla. Joten nyt meillä oli Pariisissa neljän tunnin vaihtoaika. Tällä kertaa kuitenkin lento Helsingistä sujui mallikkaasti. Pariisissa meillä oli hyvin aikaa käyttää Milou aamulenkillä ja syödä aamupala kaikessa rauhassa. Madridin koneeseen noustiin ihan aikataulussa, mutta siihen se sujuvuus sitten loppuikin.

Istuimme koneessa tunnin, koska koneessa oli joku tekninen vika, jota yritettiin korjata. No, eihän vikaa saatu korjattua vaan kone meni vaihtoon. Joten ei muuta kuin ulos koneesta ja odottamaan uutta konetta. Toki saimme heti koneesta tullessa Air Francelta lahjakortit ravintolaan, joten odottelu sujui mallikkaasti punaviiniä siemaillessa. Mieluummin sitä turvallisesti maankammaralla nautiskeli punaviiniä kuin olisi lentänyt rikkinäisellä koneella korkeuksissa. Vajaan parin tunnin päästä päästiin koneeseen ja taas istuttiin tunti koneessa. Pariisissa oli niin kova ukkosmyrsky ettei saatu lähtölupaa. Tunnin odottelun jälkeen myrksy oli mennyt ohi ja pääsimme matkaan ehjällä koneella tyynessä säässä.

Madridissa meitä odotti kuljetus ja reilu parin tunnin ajomatka Valladolidiin alkoi. Harmi, että oli pimeää, niin ei voinut ihalla maisemia. Mutta toisaalta alkumatka oli kyllä sellaista kyytiä, että melkein tuli pahaolo ja penkistä sai pitää tosissaan kiinni. Ajoimme ensimmäisen tunnin jonkun vuoriston yli kapeita ja mutkikkaita teitä ja kuskilla oli aika raskas kaasujalka. Melkein jo pelotti, että noinko tässä hengissä selviää, mutta onneksi tunnin jälkeen saavuimme suoralle ja tasaiselle motarille ja loppu matka sujui hyvin.

Hotellille saavuimme vasta illalla yhdetoista maissa illalla. Eipä siinä enää oikein muuta jaksanut kuin ruokkia Miloun, käydä pikaisella iltalenkillä ja sitten olikin valmis kaatumaan sänkyyn.

Perjantai

Onneksi perjantai oli turistipäivä eikä tarvinnut herätä herätyskellon soittoon. Sai nukkua pitkään ja rauhassa käydä aamulenkillä ja sitten syödä aamupala kaikessa rauhassa pitkän kaavan mukaan.

Sitten olikin aika lähteä tutustumaan Valladolidiin. Kaupunki tarjosi kauniita nähtävyyksiä ja aurinkoinen sää suosi meitä. Valladolid on n. 300 000 asukkaan kaupunki, mutta kaikki tärkeät nähtävyydet olivat kuitenkin kävelymatkan päässä. Hotellimme oli heti keskusaukion, Mayor Plazan, vieressä, joten kaikki oli lähellä. Päivä sujuikin kiireettömästi kaupunkia kierrellessä.

Ensin kävimme katsomassa, missä näyttelypaikka oli ettei tarvinnut käyttää seuraavana aamuna sen etsimiseen aikaan. Paikka löytyi helposti ja sinne oli noin vartin matka. Sitten lähdimme katselemaan nähtävyyksiä. Valladolidissa vanha ja moderni sulautuvat saumattomasti yhteen, luoden kauniin yhdistelmän historian havinaa nykyaikaa unohtamatta. Suuri puisto, Campo Grande, oli kaunis paikka, jossa lintuja riitti joka lähtöön. Jopa riikinkukot tallustelivat siellä kaikessa rauhassa ihmisten seassa.

Päivä sujahti nopeasti ja edellisen päivän pitkä matka taisi hieman painaa vielä. Joten oli mukava viettää ilta hotelilla lueskellen ja ihan vaan rentoutua.

Lauantai

Aamulla olikin sitten taas aikainen herätys. Tietenkin maailman pienimmät paimenkoirat eli schipperket olivat kumpanakin päivänä melkein ensimmäisenä kehässä, joten meidän piti olla näyttelypaikalla jo heti kahdeksan jälkeen. Onneksi ei tarvinnut tehdä erillistä aamulenkkiä vaan Milou sai hyvän aamulenkin, kun kävelimme näyttelypaikalle.

Lauantaina meillä oli kansallinen näyttely ja tuomarina oli Malgorzata Supronowics Puolasta. Milou kipsutteli tuttuun tyylinsä ja kyllähän siinä ilon kyynnel tuli, kun tulokseksi tuli

Rotunsa paras (ROP)
Serti

Espanjansa on sääntö, että jos koira on ROP, niin koira on vietävä ryhmäkehiin. Jos ei vie, niin tulokset mitätöidään. Koska olimme valmiit aamupäivästä, ja ryhmäkehät alkaisi vasta kolmen aikoihin iltapäivällä, lähdimme takaisin hotellille. Milou sai jäädä hotellille lepämään ja lähdimme käymään kaupoilla ja syömässä. Iltapäivällä palasimme näyttelypaikalle ja luettelon aikataulun mukaan meidän ryhmä (FCI1) olisi pitänyt olla ensimmäisenä. Mutta eihän se sitten niin mennytkään vaan ensin otettiin kaikki pennut, juniorit, parit, kasvattajat ja veteraanit ja niissähän kesti yli kaksi tuntia ja vasta sitten tuli meidän vuoro. No, eihän se auttanut kuin odottaa kunnes pääsimme tekemään kunniakierroksen. Tämän jälkeen pääsimme lähtemään takaisin hotellille.

Milou jäi taas hotellille ja me lähdimme syömään. Toki kun ollaan Espanjassa, niin mennään italialaiseen pastalle, eikö vaan. Sitten olikin jo iltapuuhien ja -lenkin aika , jonka jälkeen höyhensaaret kutsuivat.

Sunnuntai

Sunnuntaina hotellilla aamupala alkoi myöhemmin kuin muina päivinä, joten emme ehtineet aamupalalle, kun piti kiirehtiä näyttelypaikalle.

Tänään meillä oli kansainvälinen näyttely ja tuomarina kroatilainen Tino Pehar. Milou kipsutteli hieman omituisesti ja jäykästi ja Tino juoksuttikin meitä aika monta kertaan. Ajattelin jo, että taitaa serti jäädä saamatta, mutta kyllä se Milou kuitenkin sen verran hyvin liikkui ja hurmasi tuomarin, että tuloksena oli

Rotunsa paras (ROP)
Serti
CACIB

Ilon kyyneleitä ei voinut välttyä, olihan Milou täyttänyt kaikki toiveeni tältä reissulta ja nyt oli kasassa kaksi sertiä Espanjasta.

Välihuomautuksena, että Suomeen palattuamme Miloulle ja Idefixille olin jo aiemmin varannut ajan hierojalle ja syy jäykkyyteen löytyi. Miloun selkä oli hieman jumissa ja jumi saatiin hierojalla auki. Ei tee nämä Suomen jäiset kadut hyvää pienille koirillekaan.

Koska meiltä jäi aamupala väliin ja kello oli niin vähän, niin kiiruhdimme takaisin hotellille ja ehdimme vielä hyvin aamupalalle. Sää oli muuttunut epävakaaksi ja välillä vähän ripsautti vettä, niin päätimme jäädä hotellille lepäilemään ja lueskelemaan. Iltapäivästä palasimme näyttelypaikalle ja kävimme tekemässä kunniakierroksen ryhmäkehissä. Sitten olikin viikonlopun näyttelyt taputeltu ja oli aika sanoa heipat näyttelylle ja palata hotellille.

Milou jätettiin hotellille nukkumaan ja lähdimme syömään, yllätys yllätys pizzalle.

Sitten olikin aika pakata tavarat ja käyttää Milou iltalenkillä ja painua nukkumaan.

Maanantai

Aamulla kello kahdeksan kyyti tuli hakemaan meidät ja matka Madridin kentälle alkoi. Tällä kertaa meillä oli toinen kuski, joka ajoi rauhallisemmin ja menimme toista reittiä, joka oli pelkkää motaria. Joten tällä kertaa ei tarvinnut pelätä tai voida pahoin auton kyydissä.

Madridiin pääsimme turvallisesti ja koneemme lähti vain reilu tunnin myöhässä. Onneksi meillä oli neljän tunnin vaihtoaika Pariisissa, joten ei tarvinnut jännittää ehdimmekö Helsingin koneeseen. Pariisissa lenkitimme Miloun ja sitten olikin aika hypätä Helsingin koneeseen. Helsingissä olimme puolen yön aikoihin, sitten vielä lyhyt ajomatka kotiin ja sitten olikin ihana kellahtaa omaan sänkyyn.

Lopuksi

Valladolid oli kiva paikka ja siellä oli paljon nähtävää kävelymatkan päässä toisistaan.

Ainoa mitä täytyy ihmetellä Espanjasta, että hyvin harva osaa englantia. Vaikka meillä oli Valladolidissa neljän tähden hotelli, niin edes respassa ei välttämättä osattu englantia. Minusta aika yllättävää ja odottamatonta. Tässä on aika monessa maassa käyty, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun ei englantia osata yhtään. Eniten yllätyin, kun Madridin kansainvälisellä lentokentällä ei edes lähtöselvityksen virkailija osannut englantia. Käsitykseni mukaan Madridin kenttä on kuintekin iso ja kansainvälinen kenttä, jossa voisi olettaa, että henkilökunta puhuisi edes jonkin verran englantia, mutta ei. Onneksi on google kääntäjä ja asiat sai kuitenkin aina selvitettyä.

Kielihaasteista huolimatta matka oli oikein kiva ja oli ihana saada hieman valohoitoa talven pimeyden keskellä ja katkaistua arkea. Milou oli kyllä taas niin super ja tulijaiset eivät olisi voineet olla paremmat: