Pitkän tauon jälkeen pääsimme taas tien päälle – tällä kertaa suuntana oli Alytus, Liettua. Reissu tehtiin 24.–28.4.2025, ja luvassa oli kaksi kansallista koiranäyttelyä sekä pieni irtiotto arjesta.
Matkaan lähtivät Minna sekä Miloun poika Sulo – ja tietenkin Milou. Tunnelma oli hieman haikea ja jännittävä: tällä reissulla Milou ei enää kilpailisi valioluokassa, vaan edessä olivat hänen ensimmäiset veteraanikehänsä. Ikuinen pikkupentuni veteraaniluokassa – miten aika rientääkään. Tosin Miloun käytöksessä ei ole kyllä tapahtunut juuri mitään “aikuistumista”…
Torstai: matka alkaa
Minna ja Sulo saapuivat iltapäivällä meille. Pienen lenkin jälkeen pakkasimme tavarat autoon ja suuntasimme Vuosaaren satamaan, josta laivamme lähti kohti Tallinnaa.
Laivamatka sujui mukavasti. Erityisesti ilahdutti, että koirat sai ottaa kantokassissa yleisiin tiloihin. Ei enää pakollisia hyttejä tai saati, että jättäisi koirat autoon.
Tallinnan satamasta ajelimme noin puolessa tunnissa hotellille, jonne saavuimme puolen yön aikaan. Enpä ollut ennen ajanut hotellille pitkät päällä täysin pimeässä – paikka oli kirjaimellisesti keskellä ei-mitään. Pienen harhailun jälkeen pääsimme kuitenkin huoneisiimme. Hotelli ei ehkä herättänyt suuria “vau”-elämyksiä, mutta nukkumaanhan sinne mentiin. Tosin unta hieman häiritsi naapurihuoneen äänekäs kuorsaus…
Perjantai: läpi Baltian
Aamiaisen ja aamulenkkeilyn jälkeen edessä oli reilu 600 kilometrin ajo Viron ja Latvian läpi määränpäähän.
Matka sujui rattoisasti muutaman pysähdyksen taktiikalla. Saavuimme Alytukseen alkuillasta ja iloksemme hotelli oli paljon odotettua parempi: juuri remontoitu ja siisti. Tosin osa remontista oli vielä hieman kesken.
Vietyämme tavarat huoneisiin lähdimme tutustumaan kaupunkiin ja ulkoiluttamaan koiria. Lähistöllä oli kaunis puisto täynnä puupatsaita – aivan ihana paikka kävelylle pitkän ajon jälkeen. Lenkin jälkeen uni maittoi, sillä päivän ajomatka painoi jo silmissä.
Lauantai: Miloun ensimmäinen veteraanikehä
Aamutoimien jälkeen suuntasimme näyttelypaikalle, joka sijaitsi noin 15 minuutin ajomatkan päässä hotellilta. Paikka oli upea – joen varressa ja hyvin järjestetty. Teltta pystyyn ja leiri valmiiksi!
Tuomarina toimi suomalainen Leila Stenlund. Täytyy myöntää, että tunteet nousivat pintaan, kun astelimme kehään Miloun kanssa. Tässä sitä oltiin – veteraaniluokassa.
Miloun esiintyminen ei kuitenkaan sujunut ihan parhaalla mahdollisella tavalla – myöhemmin huomasimme, että pitkän ajomatkan jäljiltä herralla oli pieni jumi takapäässä. Tuloksena siis erittäin hyvä.
Sulo puolestaan kipsutteli erinomaisesti.
Kehän jälkeen söimme hyvän lounaan, piipahdimme kaupassa ja suuntasimme takaisin hotellille. Koska ilma oli kaunis, pakkasimme mukaan eväitä ja lähdimme pitkälle lenkille Alytuksen puistoon. Kiersimme kivan järven ympäri ja Milou hieman harmistui, kun ei päässyt uimaan, mutta herkkuhetki puiston penkillä piristi molempia karvakamuja.
Sunnuntai: Milou loistaa
Aamulla oli aika sanoa heippa hotellille ja suuntasimme takaisin näyttelypaikalle. Tuomarina oli tällä kertaa ruotsalainen Eve Nielsen.
Sulo jatkoi samalla linjalla ja tuloksena erinomainen.
Miloun esiintyminen oli kuin eri koiralta: Minnan taikasormet olivat tehneet illalla ihmeitä, eikä jumista ollut enää tietoakaan. Milou liikkui upeasti ja hurmasi tuomarin – tuloksena
- Rotunsa paras veteraani (ROP-VET)
- LIETTUAN VETERAANI MUOTOVALIO
Tuomarin mukaan Miloulla oli päivän parhaat takaliikkeet, ja arvostelussa luki myös:
Edelleen upealiikkeinen esiintyjä.
Kyllä siinä kohtaa tuli onnen kyyneleet silmiin.
Ja mikä teki tästä vielä erityisempää – Milou sai aikanaan myös ensimmäiset juniori- ja aikuismuotovalion arvonsa Liettuasta. Ympyrä sulkeutui juuri oikeassa paikassa.
Ryhmäkehässä Milou teki vielä kunniakierroksen. Sitten oli aika purkaa leiri ja aloittaa kotimatka.
Sunnuntai-ilta: pieni paniikki Latviassa
Ajoimme noin 400 km Latviaan, Saulkrastiin, jossa meillä oli yöpaikka varattuna. Saavuimme paikalle iltamyöhällä – mutta vastaanotossa ei näkynyt ketään. Kukaan ei vastannut puhelimeen, vaikka olimme ilmoittaneet myöhäisestä saapumisesta.
Pienen harhailun jälkeen vastaan tuli kiukkuinen mies: “Miksi ette soittaneet?” No, et vastannut…
Lopulta pääsimme huoneistoomme. Päivä oli ollut pitkä, ja erityisesti omaa oloani rasitti aamulla portaissa sattunut kaatuminen – polvi turvoksissa ja kipeä. Mutta pääasia: pääsimme sisälle, koirille ruokaa, pieni lenkki ja sitten unta.
Maanantai: kotimatka
Aamu alkoi pitkällä lenkillä meren rannalla – Saulkrastin hiekkaranta oli kaunis ja rauhallinen, hyvä päätös reissulle. Siellä olisi viihtynyt pidempäänkin.
Mutta koti kutsui ja ajomatka kohti Tallinnaa alkoi. Toki piti poiketa Latvian puolella kaikille suomalaisille tutussa SuperAlkossa, jossa olikin parkki jo täynnä suomalaisia autoja. Vähän nauratti, kun ei oltu koko matkan aikana nähty suomiautoja, mutta siellähän ne oli SuperAlkon parkkipaikalla.
Laiva lähti Muugan satamasta ja alkuillasta olimme jälleen kotona. Väsyneitä, mutta onnellisia.
Kiitollisin mielin kotiin
Tämä reissu oli monella tavalla erityinen – Miloun ensimmäinen veteraaniluokka, nauruntäyteiset ajomatkat, ja Milou Liettuan tuliaiset, joka kruunasi koko matkan.
Näitä muistoja kelpaa muistella vielä pitkään – ja ehkä vähän hymyillä, kun muistaa mm. Miloun ketterän hypyn roskakoriin (luuli hyppäävänsä penkille), Saulkrastin kauniit maisemat, Latvian SuperAlkon parkkipaikan suomalaisinvansion.
Matka kuvina
Kuvien käyttö ilman lupaa kielletty.
Vastaa