Esittely

Elämää schipperkejen kanssa

Olen Malena Kumpulainen. Syntyperäinen helsinkiläinen, joka karisti kaupungin pölyt jaloistaan vuonna 2014 ja muutti Järvenpäähän, maaseudun rauhaan.

Talouteen kuuluu lisäkseni kaksi schipperkeurosta, Idefix ja Milou, ja vapaa-aika kuluu pitkälti koiramaisissa merkeissä. Parasta arjessa ovat pitkät metsälenkit, jotka tuovat todellista mielenrauhaa. Koirien kanssa käydään säännöllisen epäsäännöllisesti koiranäyttelyissä. Lisäksi aika ajoin käydään jäljestämässä ja paimentamassa – ja välillä treenataan tottelevaisuutta ja temppuja.

Idefix on eläkepäivistään nautiskeleva vetreä veteraani, joka on kulkenut rinnallani pitkään – viisas, rauhallinen ja yhä valpas vahtikoira. Nuorempi Milou taas on näyttelykehiemme tähti, jolla riittää energiaa, karismaa ja pilkettä silmäkulmassa. Hänen kanssaan olemme seikkailleet kehissä ympäri Eurooppaa ja keränneet matkoilta sekä muistoja että menestystä.

Sydämessäni kulkee yhä myös Jalo, ensimmäinen schipperkeni, jonka kanssa kaikki alkoi. Hänestä jäi muistoihin paljon tarinoita – ja syy siihen, miksi schipperket ovat vieneet sydämeni.

Blogissani jaan tarinoita koiraperheemme elämästä ja näyttelymatkoistamme – reissuista, joissa sattuu ja tapahtuu. Mukaan mahtuu huumoria, arjen iloja ja joskus vähän mutaakin tassuissa.

Kiitos kun poikkesit sivuillani – toivottavasti nähdään uudelleen.

Tervetuloa mukaan seuramaan elämää schipperkejen kanssa!

– Malena

Proudly powered by WordPress | Theme: Baskerville 2 by Anders Noren.

Up ↑