Ranskan reissu 2025 – perinteinen matka uusilla mausteilla

Niin se vuosi oli taas vierähtänyt, ja oli aika pakata koirat ja kamat autoon ja lähteä perinteiselle road tripille kohti Ranskaa.

Tällä kertaa matkaseurueeseen kuuluivat minun ja Minnan lisäksi schipperket Milou, Aino ja Sulo. Pientä lisämaustetta reissuun toi se, että nyt lähdimme matkaan sähköautolla. Joten sen lisäksi, että matkaa suunnitellessa piti etsiä koiraystävällisiä majoituspaikkoja, piti myös tarkistaa, missä auton saisi ladattua matkan varrella.

Ensimmäinen etappi: Tallinna

Perjantaina 22.8. alkuillasta pakkasimme auton ja suuntasimme Vuosaareen satamaan, josta seilaisimme Tallinnaan. Siellä meitä odotti oikea kartanomajoitus – ja olipa upea paikka! Käytössämme oli 120 m² asunto, jossa kyllä kelpasi olla. Olimme perillä vasta puolenyön aikaan, joten paikkoihin ei tullut sen kummemmin tutustuttua, vaan uni vei nopeasti mennessään.

Näyttelyitä ja kartanoelämää

Lauantaiaamuna saimme nukkua hieman pidempään ja syödä rauhassa aamupalan. Tutustuimme myös kartanon tiluksiin – kyllä niissä maisemissa kelpasi lenkkeillä.

Sitten olikin aika pakata autoon näyttelykamat, koska miksipä ei aloittaisi lomareissua näyttelyviikonlopulla. Näyttelypaikka oli noin vartin ajomatkan päässä, ja oli kiva, että olimme kehän viimeinen rotu.

Täytyy sanoa, että sähköauton ihan ykkösjuttu on seisontailmastointi. On todella kätevää, kun voi jättää koirat autoon viileään ja pistää teltan kaikessa rauhassa pystyyn ilman, että koirat pyörivät jaloissa.

Lauantaina oli kansainvälinen EKU Winner 2025 -näyttely, ja tuomarina toimi irlantilainen Paul Lawless. Juuri ennen meidän vuoroamme alkoi kaatosade, mutta siitä huolimatta Milou esiintyi hienosti ja sai tulokseksi: VET-ERI1, V-SERTI, V-CACIB, PU3, VSP-VET.

Näillä tuloksilla Milousta tuli

Eestin veteraanimuotovalio ja

EKU Veteran Winner 2025.

Kyllähän siinä taas alahuuli väpätti ja silmät kostuivat onnesta. Sen jälkeen oli paperitöiden vuoro – kävin vahvistamassa Miloun valioarvon ja sain diplomin voittajatittelistä. Pitihän sitä tietenkin ottaa muutama kuva muistoksi.

Kartanolle palattuamme ilta vierähti juhlajuomien ja biljardin parissa, koska kyllähän nyt majoituspaikasta bilispöytäkin löytyi.

Kun kaikki ei mene ihan nappiin

Sunnuntaina herätys oli aikainen. Oli aika pakata tavarat, sanoa heipat kartanolle ja suunnata vielä yhteen näyttelyyn. Tällä kertaa olimme kehän ensimmäinen rotu.

Sekä Sulo että Milou menivät kuitenkin täysin sekaisin heti kehään päästyään – siellä oli ollut ihana juoksuinen narttu, joka sai herrojen päät pyörälle. Ei ajatustakaan liikkumisesta tai poseerauksesta, vaan herrojen ajatukset olivat jossain aivan muualla. Niinpä molemmille tuli sileät erinomaiset ja sen myötä leirin purkuhommiin.

Sitten lähdimme paahtamaan kohti seuraavaa majapaikkaa, Saulkrastia Latviassa. Saavuimme perille kaatosateessa ja päätimme ladata auton ennen majoittumista, jotta aamulla pääsisimme heti matkaan. No, eipä mennyt ihan kuin Strömsössä – yksikään latauspiste ei toiminut, vaikka kävimme viidessä eri paikassa. Lopulta luovutimme ja ajoimme majapaikkaan.

Jos viikonloppu oli vierähtänyt kartanossa, niin nyt odotti jotakin aivan muuta, pieni mökki. Milou ei arvostanut majoitusta lainkaan vaan puuskutti koko yön, ja itse sain nukuttua vain pari tuntia. Onneksi meillä oli erilliset huoneet, joten Minna, Aino ja Sulo saivat levättyä paremmin.

Puolan ja Saksan kautta Ranskaan

Maanantaiaamuna nousimme varhain, edessä pitkä ajomatka Puolaan Łódźiin, noin 850 kilometriä. Aloitimme tietenkin auton latauksella ja lähdimme matkaan. Päivästä tuli pitkä – latasimme autoa neljä kertaa, ja jokainen kesti 45–60 minuuttia. Lähempänä puoltayötä saavuimme vihdoin hotelliin.

Hyvin nukutun yön jälkeen kello soi jälleen kuudelta. Pieni aamulenkki, herkullinen aamiainen ja taas tien päälle. Łódź vaikutti kiinnostavalta kaupungilta, johon olisi voinut tutustua enemmänkin, mutta tällä kertaa kävimme siellä vain nukkumassa.

Seuraava etappi oli Heilbronn Saksassa, jonne oli noin 950 kilometriä. Puolan moottoritie oli hyvä ja suora, mutta rajalla seistiin tunnin verran passin tarkastusten takia – meiltäkin katsottiin passit.

Ajomatkan kohokohta on aina Saksan autobaanat, kun pääsee paahtamaan kunnolla. Tosin nyt sähköautolla ei ihan hirveästi päästelty, ja tietöitä riitti. Saksassa latauspisteitä oli kuitenkin paljon, joten niitä ei tarvinnut etsiä kuten Puolassa.

Perillä olimme taas lähempänä puoltayötä. Pää tyynyyn ja unta kaaliin.

Vihdoin Ranskassa

Aamulla herätys aikaisin, mutta tällä kertaa auto oli latautunut yön aikana hotellin parkkipaikalla – ihanaa, ettei tarvinnut aloittaa aamua latauspisteen etsimisellä. Päivän matka oli hieman lyhyempi: Saint-Dizier Ranskassa, noin 400 kilometriä. Saavuimme perille alkuillasta, ja ehdimme jopa tutustumaan paikkaan valoisaan aikaan.

Mukava pikkukaupunki, ja hotellin vieressä puisto ja linna. Aurinko paistoi, ja pitkä kävelylenkki koirien kanssa kruunasi päivän. Illalla käytiin vielä syömässä ja painuttiin tyytyväisinä nukkumaan.

Matkan päämäärä: Aubigny-sur-Nère

Päivä, jota olin jo odottanut – vihdoin pääsimme “kesämökille” eli Aubignyyn. Matkaa oli vain noin 300 km, ja saavuimme hyvissä ajoin perille. Tavarat hotellille ja suunta näyttelypaikalle kaupan kautta. Siellä jo tuttuja suomalaisia oli paikalla, ja leiri saatiin nopeasti pystyyn.

Hotellille asettautumisen jälkeen odotimme Miian ja Markun saapumista Rion ja Sirin kanssa. Pian oltiinkin kaikki yhdessä, hieman roseeta ja turinoita ennen perinteistä suomalaisten päivällistä hotellilla. Ruoka oli jälleen suussa sulavaa, ja näin NE2025 -viikonloppu polkaistiin käyntiin.

Perjantain lepopäivä ja viininmaistelu

Olipa mukava, kun sai nukkua pitkään ilman pitkää ajomatkaa. Lähipuistossa kaikki oli ennallaan, ja aamukahvit juotiin rauhassa. Minna ja minä kävimme myös pesemässä hieman pyykkiä.

Iltapäiväksi Minna oli varannut meille lähikylästä viininmaistelun, josta olin haaveillut vuosia. Mutta voi, mikä pettymys. Paikalla oli vain vanhempi ranskalainen mies, joka ei puhunut sanaakaan englantia. Sen verran osasimme ranskaa, että selvisi, ettei englanninkielinen henkilö, jonka kanssa maistelusta oli sovittu, ollut paikalla koko päivänä. Niinpä lähdimme hieman pettyneinä takaisin hotellille.

Loppupäivä kului hotellilla höpötellessä ja näyttelytavaroita pakkaillessa.

NE 2025 -näyttelypäivä

Lauantai aamuna oli aikainen herätys ja oli aika suunnata näyttelypaikalle. Kyllä oli mukava nähdä tuttuja ja vaihtaa kuulumisia. Tällä kertaa kuitenkin tunnelma oli hieman erilainen, koska moni tuttu aiemmilta vuosilta ei ollutkaan paikalla. Mutta oli kiva tavata heitä, jotka olivat paikalla.

Schipperkejä oli ilmoitettu 76  ja veteraaniuroksia oli huikeat 7 kpl. Se oli näyttelyn kolmanneksi suurin luokka avointen luokkien jälkeen. Tämä on todella harvinaista, että veteraaniuroksia oli niin paljon. Meillä oli tuomarina ranskalainen Jean Kerfriden. Milou kipsutteli erinomaisesti, mutta ei sijoittunut. Milou ei ole tainnut koskaa esiintyä näin hyvin Aubignyssä, koska nyt oli sää kohdillaan, kun oli pilvistä ja noin 20 astetta lämmintä.

Hieman meitä sijoitukset ihmetytti, koska esim. veteraani urosten toiseksi tuli täysin ruskea koira ja ruskea on kyllä värivirhe. Mutta eipä siinä, se on tuomarin näkemys ja sillä mennään. 

Päivä sujahti todella nopeasti ja ennen kuin huomasinkaan oli ilta ja aika lähteä hotellille. Kävimme hakemassa pizzat ja sitten olikin aika pistää pää tyynyyn.

Viimeiset pönötykset ja hyvästit tutuille

Aamulla suuntasimme jälleen näyttelypaikalle, koska Miloun ja Sulon piti mennä pönöttämään kehään, jossa valittiin suositeltavat jalostusurokset. Sulo otti pönötyksen todella vakavasti ja seistä tönötti 45 minuuttia paikallaan eikä varmaan viiksikarvakaan värähtänyt. Mutta kuten ennalta jo arvasimmekin, niin kumpikaan ei listoille päässyt. 

Pikkuhiljaa oli sitten aika sanoa taasen heippa tutuille ja pistää leiri kasaan. Näin se viikonloppu oli taasen hurahtanut alta aikayksikön. Oli kyllä niin kivaa, kuten aina ennenkin. 

Hotellilla olikin aika sitten hieman pakkailla tavaroita ja päivän päätteeksi käytiin vielä yhdessä syömässä. Sitten viimeinen iltalenkki lähipuistossa ja pää tyynyyn.

Turistina Colmarissa

Maanantaiaamuna oli aika pakata auto ja aloittaa kotimatka. Päätimme mennä vähän rauhallisemmin ja pitää hieman lomaakin. Kohteena oli Colmar, jossa olisimme kaksi yötä. Matkaa kertyi noin 560 km ja muutaman latauskerran jälkeen saavuimme illansuussa Colmariin kaatosateessa. Majapaikan löytäminen oli tosin hieman haastavaa, mutta pienen hakemisen jälkeen se löytyi.

Pienen hakemisen jälkeen löysimme majapaikan, joka olikin varsin mielenkiintoinen. Sisään mentiin ravintolan sivuovesta, jonka jälkeen toisesta ovesta ravintolan vessan vierestä. Siitä vielä kipusimme pari kerrosta kapeita ja jyrkkiä rappusia kunnes pääsimme asuntoon. Melkein tuli itku ja hetken jo pohdimme ettei jäädä sinne. Asunto ei ollut lainkaan sellainen kuin, mitä oli kuvat ja kuvaus paikasta. Mm. Toinen makuuhuone olikin parvi, jonne oli tikapuut ja parvella ei ollut mitään turva-aitaa eli koirat olisivat voineet tippua sieltä. Myös mukavan näköiset tuolit olivat vaihtuneet metallisiksi taitettavaksi puutarha tuoleiksi ja kylpyhuoneessa oli hometta. Luvattu ilmastointi oli tuuletin.

No, kello oli jo paljon ja vettä satoi kaatamalla, joten päätimme jäädä ja varasimme seuraavaksi yöksi hotellihuoneen.

Kaunis Colmar

Huonosti nukutun yön jälkeen häippäsimme asunnosta ja lähdimme tutustumaan Colamriin. Colmar on kyllä nätti kuin karamelli.

Parasta oli, kun hyppäsimme pikku junaan, joka kiersi kaikki nähtävyydet. Kyllä oli ohikulkijoilla hauskaa, kun pikku mustat pönötti junassa.

Päivä meni nopeasti Colmaria ihastellessa ja sitten olikin aika suunnata hotellille. Voi sitä onnea, kun pääsi kunnon hotellihuoneeseen.

Kotimatka jatkuu

Keskiviikkoaamuna ajoimme Ranskasta Saksan kautta Hollantiin, jossa odotti ihastuttava mökki. Matkaa kertyi yli 600 km, ja lataukset ja tietyöt hidastivat matkaa. Kun alkuillasta saavuimme perille, päätettiin lähteä kunnon lenkille. No, se lenkki jäi lyhyeen, kun alkoi kunnon ukkonen ja kaatosade. Joten ei muuta kuin löhöämään mökin sohvalle kunnes uni alkoi painamaan silmiä kiinni.

Pitkä ajomatka Saksan ja Tanskan läpi Ruotsiin

Torstaina kello herätti tuttuun tapaan kuudelta ja aamupuuhien jälkeen alkoi pitkä ajomatka. Matkaa kertyi taasen noin 900 km, kun ajelimme Saksan ja Tanska kautta Ruotsin puolelle. Tankan Helsingorista menimme lautalla yli Helsingborgin puolelle, jonka lähellä yövyimme. Perille saavuimme puolen yön aikaan, joten eipä sitä muuta tehty kuin menty unten maille.

Perjantai aamu taas matka jatkui ja posotimme Ruotsin halki. Matkaa kertyi noin 700 km neljän latauksen taktiikalla. Perille pääsimme tuttuun tapaan illalla. Perillä Sandvikenissä meitä odotti oikein mukava asunto, joka oli omakotitalon kellariin rakennettu. Onneksi saavuimme sen verran aikaisin, että saatiin tehtyä kunnon iltalenkki koirien kanssa. Täytyy myöntää, että muutamina päivinä lenkit jäi hieman vähemmälle, kun ajomatka kestivät 15 tuntia.

Koiranäyttely Högbossa

Syy vielä Sandvikeniin ajamiselle oli, että vielä oli yksi näyttely jäljellä. Joten aamulla aikaisin taas tavarat ja koirat autoon ja näyttelypaikalle. Näyttely oli aivan ihastuttavan ruukin alueella ja schipperket olivat melkein kehän ensimmäiset koirat. Schipperkejä oli ilmoitettu kahdeksan ja tuomarina meillä oli ruotsalainen Anna Friberg.

Milousta näki, että hänelläkin jo kahden viikon reissaaminen alkoi vaikuttamaan ja herra oli aika väsynyt. Mutta hienosti hän jaksoi tsempata kehässä ja olikin urosten ainoa, joka sai SA:n! Joten sai tulokseksi. VET-ERI1, SA, PU1, NORDIC SERT, NORDIC VET-SERT, ROP-VET JA VSP. Tämä oli kyllä kertakaikkinen yllätys, jota en osannut odottaa. 

Oli mukava tavata tuttuja ja saada uusia ruotsalaisia schipperke tuttuja, mutta aika pian kehän jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Isoihin kehiin emme jääneet, koska meillä oli vielä viimein ajomatka edessä Tukholmaan.

Tukholmaan saavuimme alkuillasta ja jälleen meillä oli hieno asunto lähellä satamaa. Koirien kanssa lenkki ja sitten tilasimme ruokaa, kun ei jaksanut enää lähteä mihinkään. Oli mukava vaan rentoutua ja toki yritin toipua päivän menestyksestä.

Viimeinen etappi

Sunnuntai aamulla aikaisin ylös ja suunnaksi Tukholman satama. Sieltä Viking Line kuljetti meidät turvallisesti Turun satamaan, jonne saavuimme illan suussa. Siitä hurautimme vielä Saloon Minnan luokse, jossa oma autoni odotti meitä. Tavarat autoon ja vielä Miloun kanssa jatkoimme kotiin. Puolen yön aikoihin saavuimme väsyneinä mutta onnellisina perille.

Lopuksi

Kuten aina, niin tälläkin kertaa oli kyllä hauska matka, johon mahtui paljon naurua, hauskoja tapaamisia ja tapahtumia. Näistä riittää muisteltavaa pitkäksi ajaksi.

Sähköautoilu sujui mukavasti ja seisonta ilmastointi on koirien kanssa ihan parasta. Mutta täytyy sanoa, että ehkä vielä sähköauto ei ole ideaali näin pitkälle matkalle. Lataaminen vie todella paljon aikaa ja pitkillä ajomatkoilla päivistä tulee todella pitkiä, helposti 15 tuntia, joista neljä tuntia istutaan lataamassa autoa. Mutta on tämäkin nyt testattu. 

Saa nähdä, mitä ensi vuodeksi keksitään.

Matka kuvina

Kuvien käyttö ilman lupaa kielletty.

Milou Aubignyssä.

Kuvat: Rozenn Trepos.

Milou EKU Winner 2025 -näyttelyssä

Kuvat: Eva Suits.